Pedofiliatapauksissa kirjava rangaistuskäytäntö

Lapseen kohdistuvan hyväksikäytön on sanottu olevan rikoksista rumin ja siitä langetetut tuomiot nousevat herkästi ihmisten huulille. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo heittää pallon syyttäjille.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelon mukaan lapsen seksuaalisisesta hyväksikäytöstä annettavissa rangaistuksissa saattaa olla hieman epäyhtenäisyyttä.

Koskelo sanoo MTV:n uutisten haastattelussa, että rangaistuskäytännön ohjaaminen kuitenkin edellyttää, että myös syyttäjät ryhtyvät valittamaan seuraamuskysymyksistä.

Koskelo muistuttaa, että tyypillistä tapausta lapsen seksuaalisesta hyväksikäyttörikoksesta ei ole.

Ankarimpia rangaistuksia vaadittiin muun muassa Toijalassa puolitoista vuotta sitten kahdelle miehelle, jotka saivat ehdolliset vankeustuomiot. Heidän uhrinsa olivat 12-14-vuotiaita.

Kauhajoella äskettäin teinipoika vältti nuorena tekijänä vankilan raiskatessaan 8-vuotiaan uhrinsa kolme kertaa.

Koskelo toppuuttelee keskustelua rangaistuksen riittämättömyydestä.

Hänen mukaansa tyyppitekomuotoa lapsen hyväksikäyttörikoksesta ei ole.

- Silloin pitäisi mennä asiaan riittävän perusteellisesti ja huolehtia siitä, että tehdään todella luotettavaa selvitystä siitä, mikä todellinen tilanne ja rangaistuskäytäntö on, ja missä määrin niissä on epäyhtenäisyyttä, Koskelo sanoo.

Rangaistuskäytännöissä on tapahtunut ankaroitumista viime vuosina.

- Näkee tapauksia, jossa on tuomittu asteikon yläpäähän saakka. Törkeissä tekomuodoissa maksimi on kymmenen vuotta, ja han sinnekin saakka on menty, Koskelo jatkaa.

Lainsäädäntö on siis kunnossa. Kysymys onkin siitä, onko sen soveltamiskäytäntö kunnossa. Syytetty valittaa monesti tuomiosta hovioikeuteen. Tälloin kuitenkin tuomioistuimen kädet ovat sidotut, sillä rangaistuksia voi vain pysyttää tai lieventää.

- Rangaistuskäytännön ohjaaminen edellyttää sitä, että syyttäjät myöskin ryhtyvät näistä seuraamuskysymyksistä valittamaan ja parhaiten seuraamuspuolta ohjaavia ratkaisuja voidaan antaa silloin, jos harkintatilanne on avoin suuntaan ja toiseen ja mieluiten siten, että olisi useampia ratkaisuja, joita voitaisiin käsitellä samanaikaisesti.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikoksista syytteeseen johtaa vuosittain reilut kolme ja puolisataa. Poliisin tietoon niitä tulee lähes kolme kertaa enemmän.

Lue myös:

    Uusimmat