Pedofiilille seitsemän vuotta vankeutta Ruotsissa

Ruotsalaismies teki sukupuolista väkivaltaa pikkutytöille ja filmasi rikokset omakotitaloalueella Huddingessa.

Ruotsalaismies on tuomittu seitsemäksi vuodeksi vankeuteen vuosikausia jatkuneesta lasten sukupuolisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornokuvien levittämisestä. Kyse on - kansainvälisestikin katsoen - yhdestä viime vuosien suurimpiin kuuluvista lapsipornorenkaita.

Huddingessa Tukholman eteläpuolella asuva 41-vuotias kahden lapsen isä oli vuosia voinut jatkaa lapsipornokuvien levittämistä ympäri maailmaa. Miehen jäljille päästiin tämän vuoden toukokuussa ja hänet pidätettiin kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla.

Noin 30 lasta voitiin tunnistaa 2 000-3 000 kuvasta, joita arvioidaan olevan Internetissä. Poliisi löysi kuvista 1 600 sekä useita videofilmejä.

Mies tunnustanut

Miehen pidätys oli shokki lasten vanhemmille ja sosiaaliviranomaisille. Kukaan ei osannut aavistaa, mitä tapahtui omakotialueella Huddingessa. Siellä mies oli tehnyt sukupuolista väkivaltaa 4-10-vuotiaille pikkutytöille ja filmannut rikokset.

Mies on suurilta osin tunnustanut rikokset, joista häntä syytetään. Hänet tuomittiin vankeustuomion lisäksi maksamaan 1,9 miljoonaa kruunua (150 000 euroa) syytteen piirissä oleville yhdeksälle tytölle. Käräjäoikeus katsoi, että mies oli lapsia ajattelematta käyttänyt hyväkseen heidän suojatonta asemaa tyydyttääkseen omia tarpeitaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat