Pearl Jam vaatii selvitystä Roskilden katastrofille

Pearl Jam ei hyväksy bändi vastaa esitettyjä syytöksiä Roskilden tragediasta. Yhtye haluaa, että tapahtuman taustat selvitetään.

Yleisön pakkautuminen lavan eteen johti kesäkuussa Tanskassa Roskilden festivaaleilla yhdeksän ihmisen kuoleman. Esiintymisvuorossa ollut amerikkalaisbändi Pearl Jam vaatii viranomaisia selvittämään, mitä heidän keikkansa aikana todella tapahtui. Yhtye ei jaa Tanskassa esitettyä näkemystä, jonka mukaan "Pearl Jam on tragediasta moraalisesti vastuussa".

-Kun jotakin näin surullista tapahtuu, on tärkeää tutkia asia läpikotaisin ja kaikista näkökulmista. Meistä tuntuu, että Roskilden osalta tämä on vielä tekemättä, Pearl Jam painottaa eilen julkaistussa tiedotteessaan.

Pearl Jam oli yksi Roskilden festivaalin kymmenistä esiintyjistä. Yhtyeen keikan aikana 30.kesäkuuta yleisö pakkautui festivaalialueen mutavellistä esiintymislavan eteen turhan innokkaasti. Ruuhkaa seurasi yhdeksän ihmisen kuolema.

Tanskan poliisi on alustavissa tutkimuksissaan päätynyt näkemykseen, jonka mukaan "Pearl Jam on moraalisesti vastuussa tragediasta". Pearl Jam itse sanoo olevansa moraalisesti vastuussa vain siitä, että totuus tapahtumien kulusta selvitetään. Eikä tragediaa yhtyeen mielestä voi missään tapauksessa kuitata pelkästään "huonoksi onneksi", kuten Tanskassa myös on jo ehditty tehdä.

Tieto katastrofista viipyi

Pearl Jam vaatii, että festivaalin turvatoimet, ensiapujärjestelmän toimivuus ja lavarakennelman tarkoituksenmukaisuus tutkitaan. Tiedotteessaan Pearl Jam mainitsee, että festivaalin järjestäjiltä kesti 15 minuuttia ilmoittaa lavalla olleelle bändille katastrofista. Vasta silloin Pearl Jam ymmärsi lopettaa esiintymisensä.

-Jos olisimme saaneet tiedon tragediasta aiemmin, olisimme tietysti lopettaneet soittamisen heti ja todennäköisesti ihmishenkiä olisi säästynyt, yhtye esittää näkemyksenään. Pearl Jam epäilee Roskilden festivaalia myös puutteellisesta varautumisesta kriisitilanteisiin, pelastusvälineistön riittämättömyydestä ja ihmettelee sitä, kuinka vaikeaa ambulanssien oli päästä lavan eteen auttamaan loukkaantuneita. Yhtyeen mielestä myös runsas alkoholin myynti ja käyttö ovat osasyy surullisiin tapahtumiin.

Kotimaankiertueelle kaikesta huolimatta


Roskilden tragedia oli rockin historian pahin sitten The Who-yhtyeen Cincinnatin konsertin, jossa 1979 menehtyi 11 ihmistä. Whon kitaristi Pete Townshend on Roskilden jälkeen ollut yhteydessä Pearl Jamin solistiin Eddie Vedderiin (kuvassa).

Townshend on auttanut Vedderiä selviytymään kuolonuhrien tuottamasta järkytyksestä ja antanut muitakin neuvoja. Seattlelaiseen Pearl Jamiin kuuluvat Vedderin isäksi kitaristit Stone Gossard ja Mike McCready, basisti Jeff Ament ja rumpali Matt Cameron.

Roskilden jälkeen yhtye peruutti loput Euroopan kiertueen keikkansa, mutta aikoo aloittaa kotimaankiertueensa 3.elokuuta. Noin kymmenen vuotta sitten grunge-aallon harjalla maineeseen ratsastaneen Pearl Jamin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Alive ja Grammy-palkittu Spin The Black Circle.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat