Mainos

Paulon sellokilpailun voittajaksi ennakkosuosikki

Kansainvälisen Paulon sellokilpailun voittajaksi nousi Andreas Brantelid. Suomalaiset sellistit eivät yltäneet tällä kertaa kärkikolmikkoon.

Kansainvälinen Paulon sellokilpailu huipentui yöllä Helsingin Finlandia-talossa, kun 19-vuotias ruotsalais-tanskalainen Andreas Brantelid valittiin parhaaksi sellistiksi. Toiseksi sijoittui ranskalainen Beatrice Reibel ja kolmanneksi Saksan Nicolas Altstaedt. Suomen Samuli Peltonen jakoi neljännen sijan yhdessä Saksan Janina Ruh'n kanssa. Suomen Silver Ainomäe jäi kuudenneksi.

Sellokilpailun finaalit päättyivät myöhään illalla Finlandia-talossa.

Andreas Brantelidin saama palkintosumma on arvoltaan 15 000 euroa. Toinen palkinto on 12 000 euroa ja kolmas 9000 euroa. Sijoille neljä-kuusi sijoittuneet saivat kukin 2000 euroa.

Lisäksi Yleisradion 1000 euron erikoispalkinnon lahjakkaalle nuorelle sai italialainen Stefano Cerrato, joka ei kuitenkaan yltänyt kilpailun finaaliin asti. Noin 1500 euron Raphael Sommer -muistopalkinnolla palkittiin kilpailun voittanut Andreas Brantelid parhaasta klassisesta konsertosta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.