Paul McCartneyn keikoille riittää yleisöä, muilla hankalampaa

Rock-konserttien pääsylippujen huimien hintojen pelätään Yhdysvalloissa johtavan siihen, että suurimpia tähtiä lukuun ottamatta yhtyeet soittavat parin vuoden kuluttua tyhjille saleille.

Paul McCartneyn statuksella konserttihallit täyttyvät edelleen, maksoi mitä maksoi, mutta tuntemattomammilla artisteilla alkaa olla hankalaa. Tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana 50 vetovoimaisinta esiintyjää saivat myytyä yhteensä 10,6 miljoonaa pääsylippua konsertteihinsa. Viime vuoden ensimmäiseen puolikkaaseen rinnastettuna lippuja myytiin kolme prosenttia enemmän, mutta kahden vuoden takaiseen tammi-kesäkuuhun verrattuna pääsylippuja meni kaupaksi 18 prosenttia vähemmän.

Huippuartistien konserttilippujen hinnat nousivat vuodessa 11,3 prosenttia. Keskivertolipusta on tänä vuonna saanut heidän keikoilleen pulittaa noin 50 euroa. Konserttilavojen top-50-artistien esiintymisiin myytiin lippuja yhteensä noin 540 miljoonalla eurolla.

-Suuri joukko faneja maksaa edelleen lähes mitä tahansa nähdäkseen sankarinsa, amerikkalainen konserttialan julkaisu Pollstar kirjoittaa.

-Mutta hyvällä syyllä voi kysyä, minne on kahdessa vuodessa kadonnut yli kaksi miljoonaa konserteissa kävijää. Ovatko he entistä yleisöä, joka on lopullisesti hinnoiteltu ulos rock-konserteista, lehti kysyy. Konserttien yleisömäärät eivät ole musiikkibisneksen ainoa huolenaine. Äänitteitä myydään Yhdysvalloissa tällä hetkellä kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Syynä ovat muun muassa piratismi ja uusien mielenkiintoisten artistien vähyys.

Vetreät veteraanit

Amerikan konserttilavoilla juhlivat ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana vanhat starat kuten ex-Beatle Paul McCartney ja veteraaniryhmä Crosby, Stills, Nash & Young. Ei ole mikään uutinen, että vuosikymmeniä sitten uransa aloittaneiden artistien yleisöllä on huomattavasti enemmän rahaa käytössään kuin vuosi sitten pinnalle ponnahtaneen teini-idolin ihailijakatraalla. Konserttiansiolistan kärjessä komeilee - kukapa muukaan kuin - "vanha banjosilmä" Paul McCartney, Hiljattain 60 vuotta täyttäneen McCartneyn keikoille myytiin lippuja 53 miljoonan euron edestä. Sir Maccan konsertin pääsylipusta joutui pulittamaan keskimäärin 130 euroa.

Billy Joel, 53, ja Elton John, 55, pääsivät yhteiskiertueellaan 44 miljoonan euro pääsylipputuloihin. Voimakaksikon keikalle joutui maksamaan keskimäärin 108 euroa. Ja lisää "vetreitä vanhuksia". Listan kolmonen on ikähaitarilla 56-60 operoiva Crosby, Stills, Nash & Young turneensa 35 miljoonan euron pääsylipputuloilla. Keskimäärin CSN & Y:n esiintymisen näki 80 eurolla. Listan neljäs on poikabändi 'N Sync 33 miljoonan euron kokonaispotillaan, viides Dave Matthews Band 24 miljoonalla eurollaan, kuudes The Eagles 20 miljoonalla, seitsemäs punk-henkisten Green Dayn ja Blink-182:n yhteiskiertue 19 miljoonalla ja kahdeksas teinipoppari Britney Spears 18 miljoonalla eurollaan. Alkuvuoteen pettyneet amerikkalaiset konserttijärjestäjät odottavat syksyltä paljon. Silloin ovat kiertueella muun muassa "takuuvarmat" The Rolling Stones, Aerosmith ja Bruce Springsteen.

(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat