Paukkurauta-Päivin nopea veto

Elokuva muistui mieleen sisäministeri Päivi Räsäsen toimista. Sen verran tomeraa Paukkurauta-Päivin toiminta torstaina oli.

Kyse on tietysti poliisin tietolähdetoiminnasta: uutisjuttu

Mutta ennen kuin mennään päivän tapahtumiin, niin lyhyt katsaus historiaan.

Poliisit ovat iät ajat käyttäneet tietolähteitä eli vinkkimiehiä, kalveja ja tietäjiä. Vasikoiksi poliisit eivät tiedonantajia kutsu – se on rosvojen nimitys pettureina pitämilleen.

Tietolähteistä säädettiin laissa 2005. Pykälän mukaan poliisi voi ”käyttää poliisihallinnon ulkopuolista henkilöä tietolähteenä”. Samaan aikaan säädettiin myös, että nämä tietolähteet voidaan rekisteröidä. Kyse oli laajemmasta poliisilain uudistuksesta, jossa yritettiin säätää tästä poliisitoiminnan harmaasta alueesta. Peitetoiminnasta, valeostoista ja tietolähteiden käytöstä on kuitenkin vaikeaa kirjoittaa täsmällisiä pykäliä, jotka antaisivat ohjeet käytännön tilanteisiin.

Mikä on tietolähderekisteri?

Tässä hyvin rajatussa rekisterissä on nykyisin muutama kymmenen nimeä. Heistä on kirjattu sinne henkilö-, osoite- ja puhelintiedot sekä se minkä tyyppisestä rikollisuudesta hän pystyy antamaan tietoja. Rekisteristä löytyy tietolähteen käsittelystä vastaavien poliisien tiedot sekä informaatiota siitä miten lähdettä on käytetty ja mitä hänelle on mahdollisesti maksettu. Edellytys vinkkipalkkioiden maksamiseen on käytännössä se, että lähde on rekisteröity.

Näiden rekisteröityjen vinkkimiesten antamat tiedot tallennetaan Putin-tapauksesta tunnettuun epäiltyjen rekisteriin syylliseksi epäiltyjen kohdalle. Tästä epristä ei näe kuka tiedot on antanut, vaan se selviää varsinaisesta tietolähderekisteristä.

Samaa kahden rekisterin menetelmää käytettiin aikanaan DDR:n Stasissa. Vihjeet kirjattiin epäillyttävän henkilön korttiin, mutta vihjeen antajan henkilöllisyys selvisi eri rekisteristä.

Tietolähderekisteriin syntyi tarve, kun poliisit eivät tienneet toimiko sama henkilö usean poliisin tietolähteenä, eivätkä tiedot epäluotettavista henkilöistä kulkeneet eteenpäin.  Tarkempia ohjeita tietolähteistä on annettu salaiseksi julistetuilla määräyksillä. Todettakoon, että suojelupoliisilla on vielä oma tietolähderekisterinsä.

Lain tekstin mukaan tietolähde voidaan siis rekisteröidä, mutta pakollista se ei ole.

Tietolähderekisteri herätti heti porua huumepoliiseissa. Sen koettiin olevan yritys kaapata omat vinkkimiehet yleiseen käyttöön. Luottamuksellisen suhteen rakentaminen ei ole helppoa eivätkä sellaiset yleensä ole siirrettävissä noin vain.

Lisää epäluottamusta rekisteriin syntyi 2008, kun poliisirikoksia tutkinut syyttäjä Marianne Semi teki kolme kotietsintää keskusrikospoliisiin. Semi tutki krp:n ja Vantaan poliisin epäiltyjä yllytyksiä huumerikoksiin ja yritti päästä krp:n kassakaappiin katsomaan tätä tietolähderekisterin ydintä.

Semi koki, että häntä uhkailtiin ja siitä alkoi poliisirikostutkinta. Se ei johtanut mihinkään.

Kolmannella kerralla Semi pääsi kassakaappiin, mutta mitään ei löytynyt. Lopulta hänet vaihdettiin pois tutkinnanjohtajan paikalta ja uuden tutkinnanjohtajan myötä yllytysepäily kuivui kasaan.

Tapaus loi kuitenkin pelon, että tietolähderekisteriin ei voi luottaa.

Vuotta aikaisemmin eli 2007 Helsingin huumepoliiseista oli aloitettu tutkinta, joka nivoutui pitkälti tietolähteiden käyttöön ja heidän epäiltyyn suojelemiseen. Suurelta osin tämä kaatui oikeudessa, mutta taas julkisuudessa puitiin poliisin tiedottajia.

Huumepoliisin päällikön Jari Aarnion tuoreessa tapauksessa nämä asiat ovat taas nousseet esille.

Ei Helsingin poliisin tietoja

Helsingin poliiisi ei ole rekisteröinyt yhtään tietolähdettään rekisteriin, Tämä asia on ollut yleisesti tunnettu alan poliisien ja osan rikostoimittajien piirissä. Nimenomaan siltä kantilta, että lähteet voidaan rekisteröidä, mutta pakkoa ei tällä hetkellä ole.

Sivuhuomautuksena todettakoon: asiantuntevat lukijat saattavat muistaa, että tätä tietolähderekisterin ja myös poliisirikosten teemaa on puitu myös Takamäki-dekkareissa: ataripoliisi Suhonen ei ole koskaan suostunut tallettamaan omia tietolähteitään tähän rekisteriin. Toisaalta Suljetuin ovin -kirjassa on kuvattu myös poliisirikostutkinnan ongelmia. Räsänen oli MTV:n seitsemän uutisissa torstaina - annoin kirjan mukaan...

Palataan tosielämään.

Tietolähteet ovat tietysti vain osa paljastavaa huumepoliisityötä. Tietoa saadaan epäiltyjen kuulusteluista, kansalaisten satunnaisista ilmoituksista ja erityisesti myös tavanomaisesta käytännön poliisityöstä. Kaikki kaupunkien huumepoliisit seuraavat järjestyspoliisimiesten kirjaamia rikosilmoituksia siitä kenellä on ollut jostain muusta rikoksesta kiinniotettaessa huumepussi taskussa. Typerät Siwa-ryöstöt saattavat kertoa jostain syystä koventuneesta velanperinnästä. Huumetilanne heijastuu aina kentälle.

Nyt päästään torstaihin

Pohjaselostus on pitkä, mutta asiakaan ei ole helppo. Joka tapauksessa Paukkurauta-Päivin veto oli nopea.

Hän luki asiasta tiistaina Helsingin Sanomista ja kuuli keskiviikkona palaverissa poliisiylijohtajalta, että Helsingin poliisin tietolähteitä ei todellakaan rekisteristä löydy. Torstaina lähti tutkintapyyntö valtakunnansyyttäjänvirastoon. Räsänen kertoi tiedotustilaisuudessa olevansa järkyttynyt.

Luottamus poliisiylijohtajaan meni, kun tämä oli saanut tietää tietolähteiden rekisteröimättömyydestä poliisihallituksen laillisuusvalvojilta viikko sitten asiaa kysyessään eikä ollut antanut tietoa ministerille.

Poliisiylijohtaja oli pitänyt tietoa merkityksettömänä.

Ministerin vielä ymmärtää, mutta on jotenkin vaikea käsittää, että asia on uusi poliisiylijohtajalle. Helsingin huumepoliisin tiedonhankinta on ollut tapetilla yli puoli vuosikymmentä ja poliisiylijohtaja ei tiedä tällaista perusristiriitaa? Jotenkin kuvittelisi, että poliisiylijohtajan tehtävissä olisi kuitenkin kiinnostusta ja aikaa sellaisiin asioihin, jotka jatkuvasti ovat olleet esillä.

Helsingin poliisin tietolähteiden tilanne olisi selvinnyt toki Paateron oman poliisihallituksen viime vuoden lokakuussa tekemästä laillisuustarkastuksesta. Sekin on totta kai julistettu salaiseksi.

(Lisäys 22.11. illalla, linkki tiedotteeseen: "Poliisihallitus on informoinut sisäasiainministeriötä viime vuonna siitä, että vain muutamassa poliisiyksikössä on Poliisihallituksen ohjeen mukaista tietolähdetoimintaa". Kommentti: Ilmeistä on, että tämä ei tavoittanut sen paremmin Paateroa kuin Räsästäkään)

Helsingin poliisi toi ongelman esiin tiistaisessa tiedotteessa, jossa todettiin: ”Poliisilaitoksen näkemyksen mukaan tiedottajatoiminnassa on lähtökohtaisesti perustavaa laatua oleva ongelma: tietolähteen rekisteröityminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Poliisi saa kuitenkin ottaa tietoa vastaan, jos joku haluaa antaa tietoa.”

Helsingin poliisissa ihmeteltiin sitä, että ennen tutkintapyyntöä sen paremmin poliisihallituksesta kuin sisäministeriöstä ei kukaan ollut yhteydessä heihin. Kaikki väärinkäytökset Helsingissä tietysti kiistettiin.

Monet tahot totesivat: Hyvä, että asia selvitetään.

Näin ehdottomasti on. Ongelmana on, että valtakunnansyyttäjänviraston pitää tutkia onko tapahtunut rikoksia. Se ei aina tuo syvempiä ongelmia tiedonhankinnassa esiin. Ja jos jotain yleisesti merkittävää käykin ilmi, niin siihen isketään "salainen"-leima.

Salaisen poliisitoiminnan ylisalaamisesta pitää päästä eroon. Toiminnan periaatteellisia ongelmia pitää voida puida mahdollisimman julkisesti. Jos näin ei tehdä, niin ongelmat jatkuvat. Eduskunnan oikeusasiamiehen valvonta ei ole riittävää, jos oikeusasiamies päättää salata salaisen poliisitoiminnan moitteet. Näin on käynyt.

Toki on saman tien todettava, että Räsäsen tutkintapyynnössä on sellainenkin mahdollisuus, että nyt puhutaan jäävuoren huipusta. Pinnan voi olla on jotain mistä ei yleisesti vielä tiedetä, mutta silloin ei ole kyse rakenteellisesta rekisteröitymisongelmasta.

Tällaisessa  tilanteessa olisi kuitenkin outoa, että ministeri korostaa epäluottamuksen  poliisiylijohtajaan syntyneen nimenomaan rekisteriin liittyvästä tiedon panttauksesta.

Paateron tilanne

Paateron osalta voi todeta, että poliisin johtaminen ei varmasti ole ollut parasta mahdollista, mutta toisaalta poliisi on niin hajanainen organisaatio, että se on myös äärimmäisen hankalaa. Pora-hankkeet ovat sotkeneet kenttää ja erilaisia skandaaleja pulpahtelee jatkuvasti. Se kertoo riidoista, kateudesta ja peloista, mutta myös siitä, ettei asioida haudata. Ne tulevat esille tavalla tai toisella, joko virallista tietä tai tiedotusvälineiden kautta.

Paaterolle annettiin viikonloppu aikaa miettiä asemaansa ja vastuutaan tilanteesta. Paateron omasta puheesta selvisi, että pohdinnassa on nimenomaan koko, viime aikoina lähes kaoottiseksi yltynyt tilanne.

Paraneeko tilanne nopeasti poliisiylijohtajaa vaihtamalla? Tuskin. Siis ainakaan nopeasti.

Auttoiko Paateron tilannetta se, että hän vähätteli torstain tiedotustilaisuudessa ministerin huolta? Tuskin.

Paateron ratkaisu kuullaan maanantaina. 65-vuotiaalla Paaterolla on mahdollisuus jäädä eläkkeelle saman tien. Vaihtoehtoja on kolme: eläke, potkut tai sinivilkuilla varustetun kivireen vetäminen?

Mitä pitäisi tehdä?

Seuraavassa poliisin rakenneuudistuksessa voisi ottaa pohdittavaksi valtakunnallisen huumetutkinnan. Tarvitaanko siihen todella päällekkäisiä yksiköitä? Paikallispoliisit, krp ja tulli ovat samoilla apajilla.

Paikallispoliiseista huumetutkintaa ei voi erottaa kokonaan, koska päivittäisrikostutkinta tuottaa katutason juttuja jatkuvasti. Melkoinen osa pikkurikoksista liittyy tavalla tai toisella huumeisiin.

Krp:n alle toimintaa ei voi sijoittaa, koska siinä menetettäisiin nykyisten kireiden välien takia aivan liian paljon paikallispoliisien ammattitaitoa. Toiminta lamaantuisi useaksi vuodeksi. Tulli tarvitsee oman rikostutkintansa, mutta ei välttämättä huumejuttuja.

Mutta entä jos krp:n huume, tulli ja suurimpien kaupunkien huumeyksiköt yhdistettäisiin uudeksi amerikkalaisen huumeviraston DEA:n tyyppiseksi valtakunnalliseksi  huumepoliisiksi?

Ajatus on ehdottomasti harkinnan arvoinen, vaikka tuskin sopii kenellekään.