Paukkupakkaset kymmenkertaistivat mökkivahinkojen määrän – toimi näin, kun päätät kesäkauden!
Paukkupakkaset ovat kymmenkertaistaneet mökkivahinkojen määrän viime talvena, selviää vakuutusyhtiö LähiTapiolan vahinkotiedoista.
Moni suomalainen koki LähiTapiolan mukaan talvena ikävän yllätyksen, kun putkien jäätyminen aiheutti vesivahingon kotona tai mökillä.
Kuluvan vuoden alkupuoliskolla sattui yli kymmenkertainen määrä putkien jäätymisistä aiheutuneita vesivahinkoja vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Myös vahingoista maksetut korvaukset moninkertaistuivat.
– Putkien jäätymisistä aiheutuvat vahingot voivat olla merkittäviä erityisesti mökeillä, sillä vuotoa ei välttämättä havaita pitkään aikaan, LähiTapiolan ennaltaehkäisypalveluista vastaava kehityspäällikkö Jussi Riikonen muistuttaa tiedotteessa.
– Pahimmillaan rakennuksen sisään voi kertyä ja jäätyä jopa kymmeniä senttejä vettä, jos se ei ole päässyt virtaamaan ulos.
Vaikka talvipakkaset tuntuvat vielä kaukaisilta, jäätymisvahinkojen ennaltaehkäisyn aika on Riikosen mukaan juuri nyt, kun mökkejä laitetaan talvikuntoon.
Lue myös: Jättäisitkö varkaille lapun? Kun mökkisi jää tyhjilleen pitkäksi aikaa, muista nämä vinkit
Putkivaurioiden taustalla riittämätön lämmitys
Putkien jäätymisvahinkojen taustalla on usein riittämätön lämmitys.
LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan moni suomalainen säästää mökin tai vapaa-ajan asunnon kustannuksista jättämällä tämän talveksi peruslämmölle tai kylmäksi.
Näin kertoi tekevänsä 39 prosenttia niistä vastaajista, jotka olivat joutuneet säästämään mökin tai vapaa-ajan asunnon kustannuksista kahden viime vuoden aikana aiempaa enemmän.
– Kannattaa olla tarkkana, jotta lämmityksen vähentämisestä kertyneet säästöt eivät haihdu vesivahinkona ilmaan, Riikonen sanoo.
Helpointa katkaista vedet
Yksinkertaisin ja tärkein tapa ennaltaehkäistä vahinkoja on Riikosen mukaan katkaista rakennuksesta vedet, jos mökille ei aio palata hetkeen.
– Kaikki huoneet on pidettävä vähintään 12 asteen lämpöisenä myös kylmimpinä aikoina. Jos mökki jätetään tätä kylmemmäksi, vesijohtoverkko ja siihen liittyvät laitteet on tyhjennettävä vedestä. Tällöin vesien katkaisun lisäksi putkistossa oleva vesi juoksutetaan pois hanoista ja letkuista.
– Jos on vähänkään epävarma, miten vesien kanssa tulisi toimia tai osaako itse tyhjentää koko vesijärjestelmän, kannattaa kutsua ammattilainen apuun.
Vesijohtoverkon jäätymistä ehkäisevät toimet on kirjattu kotivakuutuksen suojeluohjeisiin.
Toimien noudattamatta jättäminen voi vaikuttaa korvauksiin, jos vahinko sattuu.
Ilmalämpöpumppu ei riitä lämmönlähteeksi
Kylmimmillä pakkasjaksoilla yölämmitys ei välttämättä riitä pitämään rakennusta lämpimänä vuorokauden ympäri, Riikonen sanoo.
– Talvikaudella myöskään pelkkä ilmalämpöpumppu ei riitä lämmönlähteeksi. Se voi jäätyä tai muuten rikkoutua, jolloin sisätilat voivat huomaamatta jäädä ilman lämmitystä.
Jos mahdollista, pakkasten kiristyessä kannattaa käydä mökillä tarkistamassa, että lämmitys on riittävää.
– Jos mökki on kaukana eikä sinne noin vain pääse, voi sopia mökkinaapurin kanssa, josko tämä voisi tarvittaessa käydä paikan päällä katsomassa.
Vesijohtoverkon suojaaminen on pieni homma verrattuna vesivahingosta aiheutuvaan harmiin, Riikonen muistuttaa.
– Mökkikauden päättäjäisten yhteydessä kannattaa lisäksi nostaa pihakalusteet sisätiloihin ja huolehtia, että trampoliinitkaan eivät pääse lentämään ja rikkomaan paikkoja, jos syysmyrsky sattuu kohdelle.
Oletko laittamassa mökkiä talviteloille? Näin ennaltaehkäiset jäätymisvahinkoja:
Lähde: LähiTapiola. |
Uusimmat
-
09:27
Lionel Messi hurjana murskajaisissa – Argentiinan supertähti piti vastustajaa pilkkanaan
-
09:10
Hurja huhu: Lindsey Vonn suunnittelee paluuta
-
09:09
Hiilaritonta sushia! Ennennäkemätön suomalaiskeksintö palkittiin maailman parhaana
-
09:05
Tavaroiden heittelyä, ahdistelua ja perheen uhkaamista: Näin kauppojen henkilökuntaa häiriköidään
-
08:58
Pysäyttävä näky NHL-ottelussa – kyyneleet virtasivat Johnny Gaudreaun muistolle
-
08:58
Venäjän hyökkäystä ei voida poissulkea, varoittaa Ruotsin puolustusministeri: "Valmis ottamaan suuria riskejä"
-
08:35
Keuhkosyöpää sairastava Aki Palsanmäki Seiskalle: "Leikkaus pelotti niin perkeleesti"
-
07:58
Roope Hintziltä näyttävä viimeistely – Sebastian Aho kruunasi juhlaottelunsa tyylillä
-
07:44
Kozeen Shiwan pyysi anteeksi: "Nyt on rauhan aika"
-
07:42
Ozzy Osbournen ex-kitaristia ammuttiin Las Vegasissa
-
07:29
Putin teki "halvaannuttavan" päätöksen
-
07:21
Katso: NHL:ssä nähtiin harvinainen temppu! Ruotsalaisvahti onnistui maalinteossa
-
07:04
MM-rallitähden aikeista erimielisyyttä – suomalaisasiantuntijalta huima Toyota-näkemys: "Pajari on lahjakkaampi"
-
07:00
Tätä alaa vain harva pääsee opiskelemaan
-
06:59
Pohjois-Korea räjäytti Etelä-Korean rajalle johtavia teitä – räjäytykset tallentuivat valvontakameroille
-
06:31
SM-liigan jättänyt Markus Nurmi takoo nyt tulosta kiekkohullussa kaupungissa – menestyksen salaisuus kuin Raimo Helmiseltä lainattu
-
06:31
Marika lähti ulkomaille ilman lääkkeitään ja joutui mahdottomaan tilanteeseen – antaa nyt tärkeän vinkin
-
06:29
Kolmekymppinen mies saalisti lapsia Snapchatissa raiskattavikseen – ahdistunut 13-vuotias söi lasinsiruja jälkeenpäin
-
06:28
Huippuvireinen Anton Lundell nousi taas valokeilaan – Floridan suomalaiset pistivät tuulemaan
-
06:06
Kreml on "hermostunut ja purkaa turhautumistaan" Suomeen
-
Lataa lisää