Patria voitolle viime vuonna

Puolustusvälinekonserni Patrian liikevaihto kasvoi viime vuonna kahdeksan prosenttia 209 miljoonaan euroon.

Patria paransi tänään julkistetun tilinpäätöksen mukaan kannattavuuttaan ja sai runsaasti uusia tilauksia. Yhtiön tilauskanta kaksinkertaistui ja nousi vuoden lopussa 404 miljoonaan euroon. Puolustustarvikkeiden osuus Patrian liikevaihdosta oli kaksi kolmasosaa. Lähes puolet yhtiön liikevaihdosta kertyi Suomen ulkopuolelta.

Patria Engineeringin liikevaihto oli 112 miljoonaa euroa ja Patria Finavitecin 98 miljoonaa euroa. Patria kääntyi viime vuonna voitolle edellisvuoden lievän tappion jälkeen ja teki 8,4 miljoonaa euroa voittoa. Talousjohtaja Kai Nurmion mukaan yhtiön liikevaihdon kasvu ja tulosparannus jatkuvat tänä vuonna.

Viime vuonna Patrian liikevoitto nousi 2,8 miljoonasta eurosta 9,7 miljoonaan euroon eli 1,4 prosentista 4,7 prosenttiin liikevaihdosta. Nurmion mukaan ajoneuvot ja asejärjestelmät paransivat selvästi tulostaan viime vuonna, etenkin tilikauden viimeisellä kolmanneksella.

Finavitecin tulosta rasittivat edelleen erään projektin korkeat kustannukset ja panostukset yhteispohjoismaisen helikopterihankkeen ja Airbus A380 -hankkeen valmisteluun. Strategista yhteistyökumppania etsinyt Patria teki tämän vuoden tammikuun lopussa Euroopan ilmailu-, puolustus- ja avaruusyhtiön EADS:n kanssa sopimuksen yhteistyöstä. EADS tulee sen mukaan Patrian osakkaaksi 26,8 prosentin omistusosuudella.

Patrian uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Jorma Wiitakorpi aloittaa tehtävässä maaliskuun alussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat