Patenttihakemukset vireille sähköisesti

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on ryhtynyt ottamaan vastaan patenttihakemuksia sähköisesti ensimmäisenä kansallisena virastona Euroopassa. Samalla PRH astui niiden vielä melko vähälukuisten suomalaisten viranomaisten joukkoon, joilla on tarjolla sähköiseen henkilökorttiin perustuvia palveluja.

Japanin patenttivirastossa sähköinen asiointi on ollut arkipäivää jo vuosikymmenen verran, USA:n patenttivirasto aloitti sähköisen vastaanoton lokakuussa 2000 ja Eu-roopan patenttivirasto (EPO) joulukuussa 2000.

Sähköisessä asioinnissa on kyse laajasta kokonaisuudesta, joka toteutetaan pala palalta. Nyt käynnistyneen hakemuksen sähköisen vireillepanon lisäksi järjestelmä käsittää täydessä valmiudessaan hakemusaikaisen kirjeenvaihdon (välipäätökset ja päätökset) hakijan tai hänen asiamiehensä ja PRH:n välillä, patentoitavuuden esteiksi esitettyjen julkaisujen toimittamisen sähköisesti, yhteydet pankkien maksujärjestelmiin, sähköisestä hakemuskansion ja mahdollisuuden tarkastaa se sähköisesti, Patenttihakemusten viikkoluettelon, Patentti- ja Hyödyllisyysmallilehden julkaisemisen, tietokannan, josta saa tunniste- ja käsittelytiedot Suomessa vireillä olevista hakemuksista, myönnetyistä patenteista ja rekisteröidyistä hyödyllisyysmalleista ja patenttijulkaisutietokannan.

Osa järjestelmästä on ollut valmiina jo jonkun aikaa, koko järjestelmä on valmis parin seuraavan vuoden aikana. PatInfo-tietokannasta saa jo suomalaisten patentti- ja hyödyllisyysmallihakemusten käsittely- ja voimassaolotiedot. Sähköisistä Patenttihakemusten viikkoluetteloista ja Patenttilehdistä voi seurata omalla alalla tehtäviä patenttihakemuksia, niiden julkiseksi tuloa ja patenttien myöntämistä. Espacenet-tietokannasta löytää myönnetyn patentin sisällön.

Asiakirjojen siirtoon käytetään Internetiä, mutta siirto tapahtuu vahvasti salattuna. Hakemus allekirjoitetaan sähköisellä henkilökortilla, suljetaan salausohjelman avulla sähköiseen kirjekuoreen ja lähetetään virastoon Internetin kautta. Viraston päässä salausohjelman suojaama kirjekuori avataan ja järjestelmä lähettää automaattisesti vastaanottoilmoituksen.

Sähköinen vireillepano on vapaaehtoista. Edelleenkin on mahdollista tehdä hakemus tavalliseen tapaan paperilla.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat