Passin saa vain käteisellä

Passien, ajokorttien ja henkilökorttien käsittely ruuhkautuu kesän kynnyksellä.

Passin saa käytännössä vain käteisellä, koska poliisin uusi kassajärjestelmä on viivästynyt.

- Tavoite on, että uusi kassajärjestelmä tulee käyttöön syyskuun puolessavälissä, ylitarkastaja Heli Rajaniemi Poliisihallinnosta arvioi.

Poliisihallinnon mukaan kesälomalle lähtevien passit pystytään kuitenkin käsittelemään sovitussa aikataulussa. Nopeimmillaan passin saa päivässä, hitaimmillaan viidessä arkipäivässä.

Ruuhkaa poliisilaitoksilla on erityisesti alku- ja loppuviikosta. Myös lounasaikaan pitkät jonot voivat olla kiireiselle passinhakijalle ikävä yllätys. Suurin yllätys asiakkaille on kuitenkin ollut se, että passin saa vain riihikuivalla rahalla.

Rajaniemi muistuttaa, että tehokas keino välttyä jonottamiselta poliisilaitoksella on varata aika etukäteen.

- Kannattaa tehdä sähköinen ajanvaraus Poliisin verkkosivuilla, silloin ei jonotuksesta tarvitse huolehtia, Rajaniemi neuvoo.

Passista saa pulittaa 53, 63 tai 82 euroa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat