Pasi Koivumaa nousee Karjalaisen päätoimittajaksi

Sanomalehti Karjalaisen päätoimittajaksi on nimetty lehden varapäätoimittaja ja pääkirjoitustoimittaja Pasi Koivumaa. Hän aloittaa tehtävässä heinäkuun alussa. Koivumaasta tulee myös Pohjois-Karjalan Kirjapainon lehtitoimialan johtaja.

Karjalaisen nykyinen päätoimittaja Pekka Mervola siirtyy sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittajaksi. Mervola toimi Karjalaisen vastaavana päätoimittajana kahdeksan vuotta.

Kauppatieteiden maisteriksi opiskellut Koivumaa, 43, on työskennellyt Karjalaisessa 13 vuotta.

- Valintani edustaa jatkuvuutta Karjalaisessa, Koivumaa toteaa.

Koivumaan mukaan myös Karjalaisessa on menossa muutosprosessi.

- Verkko- ja mobiiliuutisointia kehitetään sanomalehden rinnalla. Tehtävä on haasteellinen.

Pohjois-Karjalassa ilmestyvä maakuntalehti Karjalainen on Koivumaan mukaan edelläkävijä monessakin asiassa kuten esimerkiksi ennakoivan taiton käyttöönotossa, ilmoitus- ja levikkijärjestelmän integroinnissa toimitusjärjestelmään.

- Mutta mikä tärkeintä, olemme yhtä lukuun ottamatta viimeisen seitsemän vuoden aikana onnistuneet nostamaan levikkiä. Onneksemme maakunnassa vallitsee hyvä eteenpäinmenon ja yrittämisen henki, ja ilmoitusmyyntikin sujuu, Koivumaa sanoi.

Lue myös.

(MTV3-STt)

Lue myös:

    Uusimmat