Mainos

Partioliike täyttää 100 vuotta

Juhlavuosi huipentuu parhaillaan Englannin Chelmsfordissa järjestettävällä Jamboree-suurleirillä. Leirille osallistuu myös yli 1000 suomalaista.

Miljoonat partiolaiset ympäri maailman juhlistivat tänään sadan vuoden ikään ehtinyttä partioliikettä.

Tänäänon kulunut tasan sata vuotta siitä, kun lordi Robert Baden-Powell avasi ensimmäisen partioleirin brittiläisellä Brownsean saarella. Sen kunniaksi kymmenet miljoonat partiolaiset ympäri maailman nostivat aamulla liput salkoon.

Partioliikkeen juhlavuosi huipentuu parhaillaan Englannin järjestettävällä Jamboree-suurleirillä, jolle osallistuu kaikkiaan 42 000 partiolaisia 150 maasta. Leirillä on mukana myös yli 1000 partiolaista Suomesta.

Leirillä oppii pärjäämään

Sadan vuoden jälkeenkin leiri on keskeinen osa partioliikkeen toimintaa. Partioleiri on paikka, jossa lapset ja nuoret pääsevät tekemään itse ja oppivat pärjäämään hankalammissakin olosuhteissa yhdessä toisten kanssa.

- Leiri vahvistaa yhteishenkeä. Yksi tärkeimmistä asioista on opetella tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa, Vantaan Metsänkävijöiden lippukunnanjohtaja Matti Sivunen kertoo.

Vantaan Metsänkävijät on yksi sadoista parhaillaan leirillä olevista partiolippukunnista. Länsivantaalaisen lippukunnan Taival ´07 -leiri kohoaa Nurmijärvellä Kiljavan leirikeskuksen maastossa. Leiri on samalla sekä partioliikkeen satavuotisjuhla- että lippukunnan oma 50-vuotisjuhlaleiri, joka tuo viikon aikana Kiljavan metsään kaikkiaan noin 250 leiriläistä ja vierailijaa.

Partioleiri vie lapset ja nuoret luontoon, paikkaan joka saattaa olla monelle yllättävä, uusi ympäristö.

Partiolaiset lipunnostossa.

- Nykyään osa lapsista on jo vieraantunut luonnosta, kaikki eivät suinkaan ole käyneet metsässä, Taival ´07 -leirin johtaja Kirsi Köykkä jatkaa.

Kaikkiaan noin 650 suomalaista partiolippukuntaa juhlistaa liikkeen satavuotista taivalta järjestämällä paikallisen juhlaleirin tänä kesänä. Suomessa toimii tällä hetkellä noin 800 partiolippukuntaa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.