Parolan kasarmipalosta miljoonavahingot

Poliisi on aloittanut palopaikalla tutkimukset, mutta palon syytä ei ole vielä selvitetty. Palossa tuhoutuivat kasarmirakennuksen ullakko ja vesikatto.

Parolan panssariprikaatin viime öinen tulipalo Hattulassa aiheutti ainakin miljoonan euron vahingot. Rakennuksessa oli syttymishetkellä satakunta varusmiestä. Henkilövahingoilta vältyttiin nopean evakuoinnin ansiosta.

- Tässä oli hyvä tilanne siksi, ettei ollut aamuyö ja juuri oli alkanut hiljaisuus, kaikki olivat varmaan vielä hereillä, kertoo yliluutnantti Jari Nissilä.

Palomestari Martti Paananen kehui varusmiesten toimintaa tulipalon aikana.

- Varusmiehet evakuoivat itse itsensä rakennuksesta ulos oikeaoppisesti ja armeijan tyylin mukaan kurinalaisesti. Lisäksi joka kerroksessa kiersi yksi kaveri tarkastamassa, että huoneet tosiaan olivat tyhjät. kuvaili Paananen.

Osa tulipalossa olleista varusmiehistä oli ollut mukana harjoituksessa Helsingin Niinisalossa, jossa ukkosmyrsky koetteli puolustusvoimia edellispäivänä.

- Panssariprikaatia kohtasi tämmönen pieni ukonilma ja nyt tuli vielä tämä palo. Onneksi tämä kuitenkin tuli eri yksiköille.Salamasta kärsivät lähinnä it-miehet ja tämä [tulipalo] tuli huoltokomppannian osalle, sanoo ylilluutnantti Nissilä.

Varusmiehet evakkoon toiseen yksikköön

Palossa tuhoutuivat kasarmirakennuksen ullakko sekä vesikatto. Varusmiesten tuvat tärveltyivät asuinkelvottomiksi savu- ja vesivahinkojen vuoksi. Tilat pyritään kunnostamaan pikaisesti.

- Muut kuin palopaikan alla olevat tilat pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti, ehkä jo maanantaina, käyttökuntoon. Täällä ovat saneerausliikkeen työntekijät täysillä hommissa ja kuivaimet ja ionisaattorit käynnissä, kuvaili tilannetta palomestari Paananen.

Rakennuksessa asuneet varusmiehet joutuvat väliaikaisesti majoittumaan muualle.

- Ensimmäisen yön nukuimme panssaripioneerikomppaniassa. Viikonlopun aikana selvittelemme, missä yksikössä on parhaiten tilaa ja järjestämme sinne majoituksen maanantaista alkaen, selvitti yliluutnantti Jari Nissilä.

Poliisi on aloittanut tutkimukset palopaikalla, mutta palon syttymissyy on yhä epäselvä. Poliisin apuna tutkimuksissa on palokoira.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat