Parlamentti vaihtui Kirgisiassa

Kirgisian uusi parlamentti valittiin helmi-maaliskuussa kiistanalaisissa vaaleissa, jotka johtivat lopulta mielenosoituksiin ja vanhan hallinnon syrjäyttämiseen.

Kirgisian vanha parlamentti on sopinut lopettavansa työskentelynsä ja siirtänyt tehtävänsä uudelle parlamentille.

Puhemies Ishenbai Kadyrbekov sanoi parlamentin alahuoneen päätettyä tehtävien siirrosta suljetussa istunnossa, että päätös tehtiin kansakunnan edun nimissä vakauden säilyttämiseksi.

Myös Kirgisian vaaliviranomaiset ilmoittivat perustuslain vaatimuksiin viitaten, että uusi parlamentti alkaa kokoontua ja vuonna 2000 valittu vanha parlamentti hajotetaan.

Kirgisian uusi parlamentti on jo vahvistanut Kurmanbek Bakijevin aseman pääministerinä ja virkaatekevänä presidenttinä. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan Bakijev sai taakseen lähes kaikki kansanedustajat.

Kirgisian uusi parlamentti valittiin helmi-maaliskuussa kiistanalaisissa vaaleissa, jotka johtivat lopulta mielenosoituksiin ja vanhan hallinnon syrjäyttämiseen viime torstaina.

Putin tarjoaa hätäapua Kirgisiaan

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tarjonnut hätäapua Kirgisialle, kertoo uutistoimisto Itar-Tass.

- Poliittiset prosessit siellä ovat myrskyisiä, mutta ne eivät ole vielä päättyneet. Emme kommentoi tapahtumia vielä tässä vaiheessa. Jos he tarvitsevat humanitaarista apua, toimitamme sitä, Putin sanoi.

Putin lisäsi, että tilannetta tällä haavaa hallitsevat ihmiset Kirgisiassa ovat esittäneet avunpyyntöjä ja mahdollisen avun yksityiskohtia selvitetään.

(MTV3-Reuters-STT-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat