Parlamentti hyväksyi Israelin uuden hallituksen

Uusi hallitus sai parlamentin äänestyksessä taakseen 65 edustajaa knessetin 114 edustajasta.

Israelin parlamentti eli knesset on hyväksynyt uuden neljän puolueen kokoomushallituksen. Hallitusta johtaa Kadima-puolueen puheenjohtaja Ehud Olmert, joka toimii myös Israelin virkaatekevänä pääministerinä.

Parlamentin äänestyksessä Olmertin hallitus sai taakseen 65 edustajaa ja sitä vastusti 49.

Jo aiemmin päivällä Olmert kertoi parlamentille, että Israelin rajat muotoutuvat lähivuosina huomattavasti nykyisistä poikkeaviksi.

Olmertin tavoitteena on luopua joistakin Länsirannan siirtokunnista ja liittää niistä tärkeimmät pysyvästi Israeliin. Hän huomautti, että eristyksissä olevien siirtokuntien pitäminen saattaisi Israelin vaaraan.

Hänen mukaansa Länsirannalta evakuoidaan arviolta 70 000 siirtokuntalaista.

- Vetäytyminen Gazasta oli vasta ensimmäinen askel. Pääosa työstä on vielä edessäpäin, hän sanoi viitaten Gazan siirtokuntien tyhjentämiseen viime vuonna, jolloin noin 7000 siirtokuntalaista siirrettiin pois alueelta.

Olmertin mielestä rajat on määriteltävä yksipuolisesti, ellei neuvotteluissa palestiinalaisten kanssa edistytä. Hän torjui samalla yhteydenpidon Hamas-johtoisen hallituksen kanssa.

- Palestiinalaishallitus, jota johtaa terroristijärjestö, ei ole kumppanimme emmekä me ole missään tekemisissä sen kanssa, sanoi Olmert, joka on johtanut Israelin hallitusta tammikuusta lähtien. Tuolloin pääsihteeri Ariel Sharon sairastui vakavasti saatuaan aivoverenvuodon.

Valmiutta neuvonpitoon

Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti puolestaan olevansa viipymättä valmis neuvottelemaan Israelin kanssa. Hän vetosi uuteen hallitukseen, jotta se pidättäytyisi yksipuolisista toimista Länsirannalla ja jatkaisi rauhanneuvotteluja tiekarttana tunnetun suunnitelman pohjalta. Tiekartta tähtää itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamiseen.

Parlamentin eli knessetin puhemieheksi valittiin ensimmäistä kertaa nainen, Olmertin keskustalaisen Kadima-puolueen ehdokas Dalia Jitzik. Opettajan koulutuksen saanut 53-vuotias Jitzik oli aiemmin työväenpuoleen jäsen.

- Tästä lähtien en ole minkään ryhmittymän jäsen, vaan edustan koko knessetiä, hän sanoi tultuaan valituksi.

Likudia edustava oppositiojohtaja Benjamin Netanjahu sanoi uuden hallituksen vain vahvistavan Hamasin kaltaisia ääriryhmiä.

- Mikään aiempi hallitus ei ole jo etukäteen luopunut näin paljosta eikä vapauttanut vastapuolta sen velvoitteista, Netanjahu sanoi.

Olmertin Kadima-puolue voitti niukasti 28. maaliskuuta pidetyt parlamenttivaalit, muttei saanut taakseen parlamentin enemmistöä. Niinpä hallitukseen tulivat mukaan myös työväenpuolue ja useita pienryhmiä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat