Park Victorysta pumpattiin viimeiset öljyt

Park Victory -hylyn vuosia kestänyt öljynpoisto-operaatio päättyi lopullisesti tänään illalla. Aluksen rakenteisiin jäi tosin vielä kymmenisen kuutiota raskasta polttoöljyä. Sen poistaminen arvioidaan kuitenkin liian vaaralliseksi ja kalliiksi työksi.

Hiililastissa ollut rahtialus Park Victory upposi talvimyrskyssä jouluaattona vuonna 1947 Utön edustalle vajoten noin 40 metrin syvyyteen. Hylky rapistui vuosikymmenien aikana ja vuonna 1994 siitä tuli todellinen ympäristöriski, kun polttoöljyä alkoi valua tonnikaupalla puhkiruostuneista tankeista meren pintaan. Tuolloin alkoi myös öljynpumppaus, jota on tehty jo seitsemänä kesänä.

Öljynpoistoa johtaneen Suomen ympäristökeskuksen kehitysinsinöörin Erkki Mykkäsen mukaan työ on nyt päättynyt. -Hylyssä on kylläkin sellaisia muutaman neliön suuruisia vaarallisia kohteita, joihin ihmistä ei voi turvallisesti lähettää. Näihin koloihin jäi ehkä kymmenen kuutiota öljyä, joka saattaa kesällä lämpimän veden aikana tihkua pinnalle. Suurta ympäristövaaraa öljystä ei kuitenkaan enää ole. Park Victoryn viimeisten öljyrippeiden poistamiseen ei ilmeisesti enää myönnettäisi varojakaan. -Meillä on meren pohjassa paljon muitakin uhkaavia hylkyjä, joissa on öljyä sata tonnia ja ylikin, muistutti Mykkänen.

Park Victorysta poistettiin vuosien aikana kaikkiaan 380 tonnia raskasta polttoöljyä. Torstaina päättyneen viimeisen pumppauksen saalis oli 60 tonnia. Koko projektin kustannukset kohosivat lähes 20 miljoonaan markkaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat