Parituksesta epäiltyjä vangittiin

Kuopion käräjäoikeus on vanginnut miehen, jonka epäillään johtaneen laajaa ilotyttörengasta eri puolilla Suomea.

Vangitsemisperustelujen mukaan Kuopiossa kirjoilla oleva mies on harjoittanut ilotyttöliiketoimintaa vuodesta 1996 viime kuuhun saakka. Hänen palveluksessaan on ollut kymmeniä nuoria naisia, jotka ovat ottaneet vastaan asiakkaita vartavasten vuokratuissa huoneistoissa Kuopiossa, Seinäjoella ja Jyväskylässä. Muualla maassa toimintaa on harjoitettu hotellihuoneissa ja naisten asunnoissa. Keskusrikospoliisin arvion mukaan toiminnan vuosittainen volyymi on ollut useita satojatuhansia markkoja.

Miestä epäillään mm. parituksesta ja huoneen pitämisestä haureuden harjoittamista varten. Valtaosa naisista on suomalaisia. He ovat ottaneet seksipalveluista 300-1000 markkaa. Epäilyjen mukaan mies on saanut rahoista puolet. Jutun tutkinta on vielä kesken. Miehen vangitsemista perusteltiin mm. sillä, että hän pyrkisi vaikuttamaan jutun todistajiin.

Paritustoimintaa epäillään myös Oulussa

Oulun käräjäoikeus on vanginnut parituksesta epäiltynä noin 40-vuotiaan Oulun seudulta kotoisin olevan miehen. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Matti Pohjosenperän mukaan poliisi on tapauksesta vaitonainen, koska asian tutkinta on vasta alkuvaiheessa. Vangitsemispäätöksessä tapaukseen liittyvä aineisto on myös julistettu toistaiseksi salaiseksi.

Miehen epäillään harjoittaneen paritusta Oulun keskustassa asunnoissa ja majoitusliikkeissä. Miehen palveluksessa olisi ollut kymmeniä suomalais- ja virolaisnaisia. Palveluista on kerrottu mm. sanomalehti-ilmoituksilla.

Poliisi ryhtyi tutkimaan asiaa, kun asuintalosta alkoi tulla ilmoituksia häiriöistä ja poliisin oma valvonta tuki epäilyä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat