Mainos

Parituhatta havittelee kansanedustajaksi

Eduskuntaan pyrkii maaliskuun 21. päivä järjestettävissä vaaleissa kaikkiaan 1994 ehdokasta. Ehdokaslistoilla on vähemmän väkeä kuin neljä vuotta sitten, sillä kaikki puolueet ovat solmineet vaaliliittoja.

Vaaliliitot vähentävät puolueiden ehdokasmääriä, sillä vaaliliitto voi asettaa vain saman verran ehdokkaita kuin yksinäinenkin puolue. Neljä vuotta sitten ehdokkaita oli 2083. Vuoden 1991 vaaleissa ehdokkaita asetettiin 1911.

Suomen Tietotoimiston vaalipiirilautakunnista keräämien tietojen mukaan eniten ehdokkaita eli 326 on asetettu Uudenmaan vaalipiirissä. Helsingissä ehdokkaita on 212, Varsinais-Suomessa 162, Satakunnassa 95, Ahvenanmaalla 12, Hämeessä 130, Pirkanmaalla 172, Kymessä 104, Mikkelissä 88, Kuopiossa 99, Pohjois-Karjalassa 88, Vaasassa 143, Keski-Suomessa 108, Oulussa 153 ja Lapissa 102.

SDP yhdessä liitossa vasemmistoliitto kahdessa

Vaaliliittoja ovat solmineet kaikki puolueet. Sosiaalidemokraatit ovat perinteistään poiketen vaaliliitossa Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vasemmistoliiton kanssa. Samoin vihreät ovat nyt solmineet vaaliliittoja vaalipiireissä, joista puolueella ei nyt ole edustajia. Keski-Suomessa ja Kuopiossa vihreät ovat yhdessä nuorsuomalaisten ja LKP:n kanssa ja Pohjois-Karjalassa nuorsuomalaisten ohella mm. perussuomalaisten ja vapaan Suomen liiton kanssa.

Satakunnassa vaaliliitto on vasemmistoliiton kanssa. Kokoomus on solminut vaaliliiton Mikkelissä perussuomalaisten, Lapissa perussuomalaisten ja kristillisten sekä Oulussa LKP:n kanssa, jotka ovat siellä eri listalla kuin nuorsuomalaiset. Keskustalla on vaaliliitto kristillisten kanssa Vaasan, Kuopion, Satakunnan ja Varsinais-Suomen vaalipiireissä. Varsinais-Suomessa mukana on myös RKP. Keski-Suomessa ovat liitossa keskusta ja RKP.

SKL joka puolella vaaliliitossa

Kristillinen liitto perustaa vaalimenestyksensä kokonaan vaaliliittoihin, mutta kumppanit vaihtelevat. Helsingissä seurana ovat perussuomalaiset, kirjava puolue, Suomen eläkeläisten puolue ja vapaan Suomen liitto. Uudellamaalla VSL on vaihdettu remonttiryhmään.

Kristilliset ja remonttiryhmä ovat vaaliliitossa myös Hämeessä, Pirkanmaalla, Kymessä, Mikkelissä, Pohjois-Karjalassa ja Keski-Suomessa. Mukana ovat osin myös perussuomalaiset.

Nuorsuomalaisilla on liittoja vihreiden ohella myös remonttiryhmän kanssa Varsinais-Suomessa ja perussuomalaisten kanssa Oulussa. Pienet ryhmät ovat yleensä liittoutuneet. Suomen kommunistisen puolueen kumppanina on yleensä kommunistinen työväenpuolue. Kirjava puolue on mukana useiden pienpuolueiden liitoissa.

Poikkeuksen tekevät remonttiryhmä lähtemällä vaaleihin Helsingissä omalla listallaan ja vapaan Suomen liitto Uudenmaan listallaan. Myös luonnonlain puolue on vaaleissa muutamissa vaalipiireissä yksinään.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.