Parisuhdekurssit vetävät väkeä

Yhä useampi osallistuu parisuhdekurssille, vaikka suhteessa olisi kaikki hyvin.  

Tämä näkyy ainakin Kataja-Parisuhdekeskuksessa, jossa on tehty ennaltaehkäisevää työtä yli 20 vuotta. Toiminnanjohtaja Liisa Välilä kertoo, että ehkäisevien parisuhdepalveluiden kysyntä kasvaa. 

-Parisuhdetta huolletaan niin kuin me hoidamme puutarhaa tai huollamme autoa. Myös tälle on tarvetta koko ajan, Välilä sanoo. 

Myös luterilaisen kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksiköstä kerrotaan, että seurakuntien ja järjestöjen parisuhdekurssit ovat suosittuja ja täyttyvät helposti. 

-Aina kun kursseja järjestetään, ne ovat niin täynnä kuin vaan pystytään ottamaan, vahvistaa Parempi avioliitto -yhdistyksen toimialajohtaja Hanna Ranssi-Matikainen. 

Ranssi-Matikainen arvioi, että noin puolet osallistuvista pareista on mukana tehdäkseen hyvästä avioliitosta paremman. Erouhan alla on ehkä joka kymmenes pari, ja loput painivat pienempien kriisien kanssa.  

Lue myös:

    Uusimmat