Helena Petäistön kolumni: Muovipussi kuuluu edelleen suomalaiseen katuhabitukseen – silti Suomi on mallimaa

Zut alors! Aina ei todellakaan näe silmillään oikein! Senhän totesi aikoinaan jo Antoine de Saint-Excupéry, kirjailija, joka oli myös yölentäjä.

Kun katsoo Pariisin katukuvaa, ei muovikassin kantajia näy mailla halmeilla. Ja voisiko tyylikästä pariisitarta oikein edes kuvitella roikottamassa muovikassia käsivarrellaan? Ei voi! Katukuvaa katsellessa helposti saattaa siis päätellä, että tässähän vasta ollaan oikeassa ympäristönsuojelun mallimaassa.

Sillä Helsingissä taas näkee yllättävänkin paljon porukkaa kantamassa käsivarret kankeina täpötäysiä muovikasseja.

Toki nykyään monilla on kankainen kauppakassi, mutta hämmästyttävän sitkeästi pysyy muovikassi suomalaisen katuhabituksen kaunistuksena. Tuulipuvuista on päästy eroon, mutta ei muovikassien eleganssista. Usein nämä kauhistukset ovat vielä ryppyisiä, eivät siis kertakäyttöisiä, joten varmaan niitä kannetaankin hyvällä omallatunnolla.

Katukuvassa vilisevistä muovikasseista huolimatta Suomi on kuitenkin EU-tilastoissa Euroopan mallimaa, josta Ranska on kaukana jäljessä.

Suomalainen käyttää muovikasseja kaikkein vähiten Euroopassa, Ranska on keskitasoa, mutta yllättäen virolaiset käyttävät niitä suruttomimmin. Ehkä osaselitys komeaan suomalaissijoitukseen on se, että meillä muovikassi kierrätetään moneen kertaan, kun taas ranskalainen tunkee roskansakin uutuuttaan kiiltävään mustaan jätepussiin.

Sitä paitsi jätteiden lajittelu ei ole ainakaaan pariisilaisen vahva laji.

Kun Pariisin asuintaloni pihalle saatiin viimeinkin yksi muista poikkeava iso jätelaatikko, ei se ollut tarkoitettu joko paperille tai muoville, vaan molemmille yhteisesti. Siellä ovat muoviset lähdevesipullot sulassa sovussa lehtien seassa, ja lähes aina sieltä pilkistää myös ihan tavallinen roskapussi. Mitä tuota nyt turhaa alkaa niuhottaa?

Vain lasipullojen lajittelu ikiomaan laatikkoon sujuu viininjuojien maassa niin moitteettomasti, että pariisilaispihalta kaikuu jatkuvasti pullojen ryske ja ryminä yläkerran asuntoihin asti, ja pihatasolla asuva talkkari, la concierge, on hermoromahduksen partaalla varsinkin sunnuntaisin, kun edellisillan kotibilettäjät siivoavat jälkiään.

Mutta yhdessä asiassa ranskalaiset ovat huimasti meistä edellä: Muovikassien tai edes kangaskassien roikottamisen sijasta kaikki ranskalaiset kuljettavat ruokaostoksensa rattailla.

Markettien ovensuussa on aidatut karsinat toinen toistaan tyylikkäämpien ostoskärryjen parkkeeraamista varten, ja torilla luovitaan kärryjen kanssa kojulta toiselle. Kuka viitsisi raahata käsivoimalla viinipulloja, lähdevesipulloja ja herkkuröykkiöitä joka aterian pakollista kolmea ruokalajia varten puhumattakaan juustotarjottimen antimista, joita on oltava tarjolla vähintään kolmea laatua joka kerta           

Lue myös:

    Uusimmat