Mainos

Pariisi kielsi julkiset kokoontumiset mellakoiden pelossa

Pariisin poliisi on kieltänyt kaikki julkiset kokoontumiset lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun. Viime yön aikana yli 200 autoa oli palanut ja reilut sata ihmistä pidätetty.

Pariisin poliisi on kieltänyt kaikki julkiset kokoontumiset pääkaupungissa lauantaina. Poliisi on saanut selville, että internetissä ja tekstiviesteissä ihmisiä on kehotettu saapumaan lauantaina kaupunkiin mellakoimaan.

Kokoontumiskielto on voimassa lauantai-aamukymmeneltä aina sunnuntaiaamuun asti.

Ranskan mellakat jatkuivat edelleen viime yönä. Pariisin ympäristössä ja muualla maassa poltettiin lähes 400 autoa ja lähes 170 ihmistä pidätettiin.

Yhteenotoissa loukkaantui seitsemän poliisia, heistä neljä Lyonissa. Öinen ulkonaliikkumiskielto oli voimassa viidessä jännittyneessä lähiössä.

Presidentti Jacques Chirac myönsi eilen illalla, ettei järjestystä ole saatu vielä palautettua. Chirac on sanonut pitävänsä kahnausten lopettamista hallituksen päätehtävänä.

Rettelöijien on arveltu yrittävän levittää levottomuutta myös Pariisin keskustaan. Yli 2000 poliisia valvoo kaupungin turvallisuutta, kun maassa vietetään viikonloppuna ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.