Parhaat elintarvikkeet palkittiin

Keveys ja terveellisyys ovat uusien elintarvikkeiden tärkeimpiä valtteja. Ne eivät kuitenkaan riitä, vaan syötäväksi tarkoitetun tuotteen on edelleen maistuttava ja näytettävä hyvältä.

Näin arvioi asiantuntijaraati, joka palkitsi viiden sarjan parhaat elintarvikeuutuudet eli Vuoden 2000 tähtituotteet. Kilpailu korvaa entisen Vuoden suomalainen elintarvike -kilpailun.

Leipien ja viljavalmisteiden sarjan voittaja Kuikan pesä -ruisvohveli sopii raadin mielestä vaikka gourmet-aterialle. Atimaa-Tuotanto Oy:n vohveli on sekä hyvännäköinen että erinomaisen makuinen.

Leikkelesarjan voittanut Belette-kevytlevite maistuu raadista raikkaalta ja hyvänmakuiselta. Raati ehdotti, että Raision Margariini etsisi tuotteelle uuden nimen, joka vastaisi paremmin sen sisältöä.

Alku- ja pääruoat ja niiden lisäkkeet -sarjan parhaaksi arvioitiin Oolannin Kirjolohifileekeittoainekset. Chipsa Abp:n lohikuutioidea oli raadista mainio. Raati huomautti, että valmistusohjeessa mainittu suolanlisäysneuvo kannattaisi poistaa. Yhden teelusikallisen suolanlisäys tekee keitosta liian suolaisen.

Jälkiruokien ykkönen oli Allryte ruissuklaapatukka. Jotkut raatilaiset tosin pitivät Vaasan & Vaasan Oy:n kehittämää yhdistelmää outona. Heidän mielestään rukiin kumppaniksi olisi sopinut paremmin esimerkiksi marja. Tuotteen nimeen liittyvän sanaleikin raati arveli aukenevan lähinnä nuorille.

Juomat-sarjan Kiegu-marjaligööri tulee Ilomantsista PeltoHermannin Viinitilalta. Se on osannut hyödyntää karjalaisuutta raikkaan marjan makuisessa tuotteessaan. Kertapullo ja lahjapakkaus ovat kauniita, mutta eivät valitettavasti kierrätettäviä.

Vuoden 2000 Tähtituotteet -raatiin kuuluivat muun muassa kansanedustaja Tuija Brax (vihr.), professori Pekka Puska, kauppias Kalevi Sivonen ja ravintoloitsija Sikke Sumari.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat