Parasta parvekkeessa on aamukahvin juominen ulkona

Parveke tuo kotiin lisätilaa kesäisin. Asuminen-sivujen kävijöiden mielestä parasta on aamukahvin juominen omalla parvekkeella.

Kysyimme Asuminen-sivujen kävijöiltä mikä on parasta parvekkeessa. 1300 vastaajasta lähes puolet oli sitä mieltä, että parasta parvekkeessa on mahdollisuus juoda aamukahvi ulkona.

Aamukahvin nauttiminen parvekkeella on arjen ylellisyyttä, ja samalla voi ihailla kauniita maisemia ja nauttia Suomen kesästä kauneimmillaan.

– Parvekkeen voi laittaa kauniiksi ja rauhalliseksi paikaksi, jossa saa edes hetken levätä ja hiljentyä. Mikä kuvaa hetken hiljentymistä paremmin kuin juoda kupillinen kahvia? Kyselee nimimerkki Kla.

Takku59 puolestaan tietää tulevan päivän olevan hyvä, kun sen aloittaa aamukahvilla ulkona lintujen laulaessa ja kissojen kehrätessä jaloissa.

Kun päivän saa aloittaa aamukahvilla ulkosalla, on herääminenkin taattu:

– Siinä sitä oikein herää, kun avaa parvekkeen oven kuuma kahvimuki toisessa kädessä ja istahtaa hetkeksi vielä katsomaan kaunista näkymää ympärillä ja kuulee kaikenlaisia elämän ääniä, perustelee nelly vastaustaan.

Kasvien kasvattaminen ja auringonotto ovat myös mieluista parveketekemistä

Toiseksi parhaiten äänestyksessä pärjäsivät auringonotto sekä kukkien ja yrttien kasvattaminen. Molemmat vaihtoehdot saivat noin 18 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

– Parveke on oma pieni plantaasi, melkeinpä piha ilman nurmikkoa, nimimerkki Salu kertoo.

Omia yrttejä on kiva käydä napsimassa tuoreena ruokiin.

– Juon mielelläni kahvia parvekkeellani ja katselen kukkiani. Voin hetkeksi unohtaa työkiireeni ja rentoutua, kirjoittaa nimimerkki Tähtisilmä.

Omalla parvekkeella kasvimaan viljely onnistuu, myös keskellä kaupunkia. Nimimerkki viherpeukalo kertookin kasvattavansa parvekkeella tomaatteja, yrttejä, mansikoita, kesäkurpitsaa ja paljon kukkia.

Myös auringonottoon oma parveke soveltuu loistavasti. Siellä voi nauttia auringon lämmöstä omassa rauhassa, muiden katseilta piilossa.

– Asun kerrostalossa ja helteiden aikaan aurinko paistoi juuri sopivasti parvekkeellemme kun tulin koulusta kotiin. Siinä oli mukava istua ja saada pienet rusketusrajat ennen kun sateet taas jatkuivat. Seurana oli aina kylmää juomaa, kirja ja mp3-soitin, nimimerkki tyttö kuvailee lempipuuhaansa.

Vastaa uuteen kyselyyn: Mikä on parasta mökkinaapurissa?

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat