Paras ylioppilas kirjoitti yhdeksän ällää

Tänä keväänä valkolakin painaa päähänsä noin 28 000 uutta ylioppilasta. Ylioppilastutkintolautakunnan mukaan parhaimman tuloksen saavutti naiskokelas Lappeenrannan lyseon lukiosta. Hän kirjoitti yhdeksän laudaturia.

Kahdeksan ällän saaliin saavutti kaksi kokelasta, toinen Karhulan lukiosta Kotkasta ja toinen Vaskivuoren lukiosta Vantaalta. Seitsemän laudaturin uusia ylioppilaita on jo yli kaksikymmentä.

Kaikkiaan hyväksyttävän tutkinnon suoritti tänä keväänä noin 29 000 kokelasta. Kaikki hyväksytyt eivät kuitenkaan pääse nyt ylioppilaaksi, koska heiltä puuttuu lukion päättötodistus. Tällä hetkellä tällaisia kokelaita on reilut 900. Osa ehtinee suorittaa puuttuvat kurssit ennen lakkiaisia, mutta osalla ylioppilaslakin saanti siirtyy myöhemmäksi.

Hylättyjä tuloksia oli nyt reilut 1900. Hylkäysprosentti oli suurin piirtein keskimääräinen eli kuusi.

Sellaisia kokelaita, joilla oli tänä keväänä mahdollisuus valmistua ylioppilaaksi, oli alun perin noin 31 300.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat