Paraisten loma-asuntomessut vaarassa

Paraisille ensi vuodeksi suunnitellut loma-asuntomessut ovat vastatuulessa. Kaksi kaavavalitusta saattaa estää messujen järjestämisen Airisto-Sandvikenin matkailukeskuksen läheisyydessä.
-Kaavavalituksia on kaksi, ja onhan tässä suuri vaara, että messut peruuntuvat. Työtä messujen eteen ei ole kyetty juuri tekemään sen jälkeen kun kaavavalitukset tulivat viime marraskuussa, projektipäällikkö Lars Nummelin toteaa.

Nummelin sanoo, että neuvotteluyhteydet ovat edelleen olemassa, ja ratkaisua haetaan.
-Juttu on Turun hallinto-oikeudessa. Oikeuden pitäisi ratkaista asia, tai siitä pitäisi muuten sopia maaliskuussa, jotta messujen valmistelua voitaisiin jatkaa, toimitusjohtaja Pasi Heiskanen Osuuskunta Suomen asuntomessuista kertoo. Kaavavalitusten takana ovat kalastuskunta ja viljelijä.

Korvaavia messuja ei järjestetä

Heiskasen mukaan loma-asuntomessuja ei järjestetä ensi vuonna ollenkaan, jos hanke kaatuu Paraisilla. -Kaavoitus ja kunnallistekniset työt vievät vuosikausia. Ei tähän hätään ehditä uutta järjestämään.

Saarella Turun eteläpuolella sijaitseva Paraisten kaupunki menettää sekä rahaa että näkyvyyttä, jos messut perutaan. Viime vuoden messuilla Kurussa kävi yli 65 000 ihmistä.
-Tontteja myyvälle yhtiölle taloudellisia tappioita tuskin tulee, vaikka messut peruttaisiin. Tontit ovat hienolla paikalla, ja kaava tulee voimaan ennemmin tai myöhemmin, projektipäällikkö Nummelin laskee.

35 tontista 12 on varattu. Nummelin ei usko, että varauksia perutaan, vaikka messut jäisivät pitämättä. Tämän vuoden messut pidetään Hartolassa. Suomen asuntomessut on järjestänyt Loma-asuntomessut vuodesta 2000 alkaen.
-Asuntomessuja olemme järjestäneet vuodesta 1970. Kaavavalituksia on ollut joinakin vuosina, mutta sopuratkaisuun on aina ennen päästy, Heiskanen sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat