Paraguayn ostoskeskuspalon uhrien määrä nousee yhä

Paraguayn sunnuntaisessa ostoskeskuspalossa kuolleiden määrä on noussut 430-464 välille, viranomaiset kertovat.

Paraguayn presidentin tiedottaja Jose Duarte sanoi kuolleita olevan 430, poliisi 448 ja hallituksen edustajat 464. Syyttäjäviranomaisten mukaan 153 ihmistä on yhä kateissa.

512 loukkaantuneesta 60:n tila on kriittinen, joten kuolonuhrien määrä todennäköisesti nousee vielä.

Valtionsyyttäjän virasto kertoi tänään, että se vaatii kovinta mahdollista rangaistusta Asuncionin kaupungissa sijainneen ostoskeskuksen omistajille ja turvamiesten esimiehille.

Ostoskeskuksen omistanutta Juan Paivaa syytetään taposta. Hänen poikansa Daniel Paivan epäillään antaneen tulipalon syttymisen jälkeen käskyn sulkea kaikki ovet, jotteivät ihmiset pääsisi ulos ostoksiaan maksamatta.

Paivan liikekumppani ja turvamiesten esimiehet pakenivat paloa, eivätkä jääneet auttamaan.

Palomiesten esimiehen Oscar Ojedan mukaan turvamiehet ampuivat kohti paloa sammuttamaan tulleita palomiehiä. Turvamiesten on myös sanottu uhkailleen palon vangiksi jääneitä asiakkaita.

Paraguayn sisäministeri Eustaquio Colman sanoi brasilialaisen O Globo -lehden haastattelussa, että epäillyt voivat saada jopa 25 vuotta vankeutta.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat