Paradise Oskarin letkeä tyyli hurmasi mediaväen

Suomen euroviisuedustaja Paradise Oskar on tyytyväinen sijoitukseensa. Paradise Oskar sijoittui eilen pidetyissä Euroviisuissa sijalle 21 pistein 57. Artisti aikoo jatkaa musiikin tekemistä entiseen tapaan, kertoo MTV3 Uutisten toimittaja Tapio Nurminen.

– Paradise Oskar viestitti heti Azerbaizanin voiton jälkeen tiedotusvälineille olleensa erittäin tyytyväinen siitä, että hän sai esittää kappaleensa upealle yleisölle. Hän oli todennut vielä, että "tästä on hyvä jatkaa", Nurminen kertoo Düsseldorfista.

Paradise Oskariin suhtauduttiin viisukisoissa erittäin myönteisesti. Kansainvälinen lehdistö vakuuttui jopa niin, että kilpailukappale Da Da Dam palkittiin lehdistön mielestä parhaaksi esitykseksi.

– Palkinto tuli siitä pakottomasta ja letkeästä tyylistä, miten Oskar täällä on koko ajan käyttäytynyt. Etenkin saksalaisessa mediassa Paradise Oskar oli nostettu jopa yllättäjäennakkosuosikiksi.

Suomalaismedian edustajat olivat Nurmisen mukaan viisujen jälkeisenä aamuna pettyneitä Suomen vaatimattomaan saavutukseen.

– Pisteidenjaosta puhuttiin aamupalapöydässäkin paljon. Parhaat pisteet jakautuvat hyvin selvästi alueittain; pohjoisen maat äänestävät naapureitaan ja itäinen Eurooppa ja Kaukasuksen maat äänestävät innokkaasti toisiaan, Nurminen sanoo.

Tämän vuoden Euroviisut voitti azerbaidzhanilaisduo Ell/Nikki kappaleellaan Running Scared. Kappale oli vedonlyöntiveikkauksissakin vahva voittajakandidaatti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat