Pappi sekoaa videolla kuin riivattu: Riisuu paitansa ja pyytää oppilaita viiltelemään itseään ja sylkemään päälleen – "Laittakaa minut vuotamaan"

Amerikkalainen pappi pyysi oppilaita viiltelemään itseään ja sylkemään päälleen 1:40

Yhdysvalloissa Ohiossa paikallisen papin käytös pääsiäisen sanoman havainnollistamiseksi on hämmästyttänyt ja kauhistuttanut ihmisiä.

Paitansa riisunut pappi pyysi pääsiäiseen liittyvään teemaan oppilailta, että he läiskisivät häntä, sylkisivät hänen päälleen ja viiltäisivät hänen paljasta selkäänsä pihviveitsellä.

Asiasta uutisoi CNN.

Saattoi olla odotettavissa, että oppilaiden kännyköillään kuvaamat videot epätavallisesta, koulun jälkeen järjestetystä opetustilanteesta synnyttäisivät sosiaalisessa mediassa pienimuotoisen myrskyn. Ja näin myös kävikin.

Pääsiäishurmoksestaan rauhoittunut pappi ilmoitti myöhemmin julkisesti olevansa pahoillaan tilanteesta. Hän oli tullut myös siis johtopäätökseen, että hänen metodinsa ”ylittivät rajan”.

Mutta mitäpä tekivät yllättyneet oppilaat erikoisessa tilanteessa? Osa todellakin sylki hänen päälleen ja moni alkoi läiskiä häntä. Eräällä tilanteessa kuvatulla videolla näytetään, kun oppilaat yrittävät viiltää papin selkää veitsellä.

– Laittakaa minut vuotamaan, oli pappi todennut oppilaille.


Lue myös:

    Uusimmat