Papilloomarokotetta suositellaan rokotusohjelmaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) esittää papilloomavirusrokotteen ottamista kansalliseen rokotusohjelmaan. Samalla esitetään, että kohdunkaulan syövän seulontaohjelmaa tehostetaan. Näillä toimilla kohdunkaulan syöpien määrän uskotaan vähenevän selvästi.

Rokotetta tarjottaisiin 11–12-vuotiaille tytöille kouluterveydenhuollossa. Ensimmäisenä vuonna sen voisivat saada myös 13–15-vuotiaat tytöt.

Kohdunkaulan syövän seulonta kohdistettaisiin THL:n ehdotuksen mukaan viisi vuotta nykyistä käytäntöä nuorempiin ja vanhempiin naisiin. 35-vuotiasta lähtien Papa-testi vaihdettaisiin papilloomavirustestiin.

Vuotuiset kustannukset olisivat kaikkiaan 2–3 miljoonaa euroa, mutta parinkymmenen vuoden kuluessa rokotuksien arvioidaan säästävän terveydenhuollon kustannuksia.

Seulonta tehokasta jo nyt

Papilloomaviruksen seulonta on Suomessa jo nyt poikkeuksellisen tehokasta, mutta viruksen aiheuttamia haittoja halutaan entisestään vähentää.

– Nyt meillä on vuosittain noin 140–150 kohdunkaulansyöpää, kertoo THL:n papilloomavirustautien torjuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Nieminen.

– Jos rokote ja uudet seulontakäytännöt otettaisiin käyttöön, muutaman kymmenen vuoden kuluttua meillä on noin 50–60 kohdunkaulansyöpätapausta eli kolmasosa tästä nykyisestä, arvioi Nieminen.

THL on joutunut viime aikoina selittelemään sikainfluessarokotteen ja lisääntyneiden narkolepsiatapausten mahdollista yhteyttä. HPV-rokotteessa haittavaikutuksia ei pitäisi olla.

Jos rokotusohjelma saa budjettirahoituksen, se voisi olla käytössä aikaisintaan vuoden 2012 syksyllä.

(MTV3 - STT)

Katso Pekko Ylösen juttu (Seitsemän uutiset 7.6.2011)

Lue myös:

    Uusimmat