Paperiteollisuuden työehtosopimuksesta syntyi sopu

Paperiteollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksesta syntyi tänään neuvotteluratkaisu. Kaksivuotinen sopimus korottaisi palkkoja ensimmäisenä vuonna 0,5 prosenttia.

Uusi työehtosopimus solmitaan huhtikuun alusta maaliskuun 2012 loppuun asti. Toisen vuoden osalta ratkaisu jätettiin kuitenkin vielä auki. Palkankorotuksista ja mahdollisista tekstimuutoksista neuvotellaan 15. maaliskuuta 2011 mennessä.

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen (sd.) perustelee sopimusmallia sillä, että ennustettavuus on nykyisessä tilanteessa varsinkin paperiteollisuudessa huono. Ahosen mukaan sopimus voidaan vuoden kuluttua irtisanoa, jos ratkaisua ei synny.

- Vakaa aikomus on sopimukseen päästä, jolloin tämä on todellakin kaksivuotinen ratkaisu, Ahonen sanoo.

Neuvottelutulos menee vielä molempien osapuolten hallintoelinten hyväksyttäväksi. Ahosen mukaan ennuste hyväksymiselle on kuitenkin hyvä, koska sekä Metsäteollisuuden että Paperiliiton neuvottelukunnat suosittavat sen hyväksymistä yksimielisesti.

Paperiliiton valtuusto kokoontuu käsittelemään neuvottelutulosta 8. huhtikuuta.

Jatkuvasti täydentyvä paperi

Palkkojen ohella sovittiin työehtosopimuksen mittavasta kehittämisestä alan kilpailukyvyn tukemiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi. Työehtosopimusta lähdetään kehittämään yhdessä niin, että sopimus tukee muun muassa työssä jaksamista ja kilpailukyvyn ja tuottavuuden jatkuvaa parantamista. Haussa on myös uusia työaikamalleja.

Ahosen mukaan nyt neuvoteltua paperia täydennetään sitä mukaa kuin sopimusta työstävässä kuudessa työryhmässä valmista tulee.

- Erittäin korkealle arvostan tätä, että me kaikessa hiljaisuudessa tuolla kulisseissa pystyttiin erittäin hyvässä hengessä neuvottelemaan hyvinkin tulevaisuuteen suuntaava sopimus. Se on mitoitettu, kuten näkyy, juuri tähän tilanteeseen, Ahonen kehaisee.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat