Paperiliitto hylkäsi sovintoesityksen

Työnantajapuoli, Metsäteollisuus ry, olisi hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoesityksen.

Paperiliitto on hylännyt yksimielisesti valtakunnansovittelija

Juhani Saloniuksen sovintoesityksen paperiteollisuuden työehtokiistasssa. Asiasta päätti Paperiliiton liittohallitus ja -valtuusto tänään. Työnantajapuoli, Metsäteollisuus ry, ilmoitti aiemmin päivällä hyväksyvänsä sovintoesityksen.

Saloniuksen mukaan hän kutsuu osapuolet uuteen sovitteluun "sopivana ajankohtana". Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen arvioi, että sitä tuskin tapahtuu ennen kuin Paperiliiton kolmipäiväinen liittokokous perjantaina päättyy.

Palkat olisivat olleet yli tupotason

Ahonen myönsi, että kolmivuotiseen sopimukseen tähtäävän esityksen palkankorotukset olisivat menneet hieman tulosopimuksen yli, mutta koska sopimus on tupoa pidempi, tarkkaa arvioita ei voi tehdä. Lisäksi joitakin palkanosia jää nykyisestä järjestelmästä muutenkin pois.

Ahoselle kelpaisi tupoa myötaileva taso, mutta ei se, että työehtoja huononnettaisiin monissa muissa asioissa.

- Millään muulla alalla ei tupon ehtona ole heikennykset sopimusmääräyksiin.

Paperiliitto oli tyytymätön muun muassa ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskeviin esityksiin sekä siihen, että sovintoesitys olisi helpottanut lomautusten käyttöä. Myöskään joulu- ja juhannusseisokkeja koskevat esitykset eivät tyydyttäneet liittoa.

Sovintoratkaisu olisi muuttanut joulun ja juhannuksen työpäiviksi. Alihankintatyön lisäämistä olisi pohdittu työryhmässä.

Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Arto Tähtinen syytti Paperiliittoa siitä, että se ottaa kiistan jatkumisesta ja maan taloudesta melkoisen vastuun.

- Meidän teollisuutemme mahdollisuudet työllistää heikkenevät oleellisesti. Tuottavuuden esteet pitää saada pois.

Ahonen korosti, että tehtaat ovat kiinni työnantajien työsulun vuoksi. Tuottavuuden kehittämiseen liitto on valmis mutta ei siten, että ennätystulosta tekeviä ihmisiä rankaistaan.

Sovintoesityksen kaatuminen merkitsee sitä, että paperiteollisuuden työsulut jatkuvat toistaiseksi.

Vanhanen: Pitkittyvä työtaistelu uhkaa kansantaloutta

Pääministeri Matti Vanhanen pitää sovintoehdotuksen kaatumista valitettavana. Hänen mukaansa valtakunnansovittelijan esitys oli täysin tupon linjan mukainen.

Pitkittyvä työtaistelu uhkaa Vanhasen mukaan kansantaloutta.

- Nyt pitää ehdottomasti jatkaa neuvotteluja, hän vetosi.

Metalliliitto: Laajoihin tukitoimiin vaikea lähteä

SAK:lainen Metallityöväen liitto ei puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan mukaan ryhdy mittaviin tuki- ja myötätuntotoimiin Paperiliiton avuksi. Jotakin myötätunnon ja solidaarisuuden osoituksia on kuitenkin luvassa.

- Mihinkään laajoihin tukitoimiin on meidän puoleltamme erittäin vaikea lähteä. Mutta arvioimme, mitä muuta me voimme tehdä. Työnantajan yksipuolinen sulutus ja pitkäaikainen pyrkimys vaikuttaa kaikkiin muihin perustekijöihin tietysti vaikuttaa meidän mielipiteeseemme, Vuorenmaa sanoi tänään.

Metalliliiton liittotoimikunta pohtii asiaa huomenna.

Metalliliiton valtuusto on aiemmin todennut tukevansa Paperiliittoa, kunhan tavoitteena on päästä tuloratkaisun mukaiseen sopimukseen. Sovintoesitys olisi tuonut Paperiliitolle tupon mukaiset korotukset. Ay-liikettä ärsyttäneitä sairausajan palkattomia päiviä, pilkottuja lomia ja työnantajan sanelemia 12 tunnin työpäiviä sen sijaan ei ollut mukana.

Vuorenmaan mukaan kiistoissa onkin nyt kyse Paperiliiton ja Metsäteollisuuden välejä pitkään hiertäneistä, enemmän tai vähemmän alakohtaisista kysymyksiä.

Jos työkiista venyy kovin pitkäksi, Vuorenmaa arvioi osin paperiteollisuuden likellä toimivien Metalli-, Kemian-, Sähkö-, Puu- ja Rakennusliiton joutuvan arvioimaan tilannetta uudelleen.

Ruotsin Pappers varustautuu lisätukeen

Ruotsin paperiliitolla on sopimussihteeri Lennart Olovssonin mukaan valmius tarvittaessa laajentaa tukeaan Suomen Paperiliitolle. Liitto myös jatkaa kesäkuun alussa alkanutta ylityökieltoaan Ruotsissa.

Olovsson pitää kannanotossaan täysin ymmärrettävänä, että Paperiliitto hylkäsi sovintoesityksen. Hänen mukaansa esitys sisältää kohtia, joissa palkansaajien vaikutusvaltaa rajoitetaan tai joissa se kokonaan häviää.

- Meidän solidaarisuudenosoituksemme on välttämätön tällä globalisaation aikakaudella. Työnantajat haluavat pelata palkansaajia toisiaan vastaan ja ajaa heikennyksiä läpi ensin yhdessä, sitten toisessa maassa.

Ylityökielto koskee 16:ta Stora Enson, Metsä Tissuen, M-Realin ja Ahlstromin tehdasta. Lisäksi liitto on saartanut ylityökiellon alaisen työn. Sitä ei siis voi teettää muilla, esimerkiksi ulkopuolisen yrityksen työntekijöillä.

Seisokit ja alihankinta kiistojen aiheina

Paperiteollisuuden keskeisimmät kiistat koskevat paperitehtaiden joulu- ja juhannusseisokeista luopumista ja ulkopuolisen alihankintatyön käytön rajoituksia.

Työnantajat haluavat päästä eroon tehtaiden pakollisista seisokeista. Paperiliitto on ollut valmis muuttamaan vapaat työpäiviksi, varsinkin jos tilalle saadaan lisää vapaa-aikaa. Työnantaja on tarjonnut molempina juhlapyhinä työskenteleville yhteensä 1 600 euron ja 11 tunnin vapaa-ajan lisäystä.

Yhteensä kahdeksan päivän seisokit tulevat kalliiksi, sillä tuotantokatkoksen lisäksi kaikki tehtaat joutuvat teettämään huoltotyöt pyhinä ja kilpailemaan yhtä aikaa erikoisosaajista.

Työnantajien toinen keskeinen tavoite on vapauttaa ulkopuolisen työvoiman käyttöä. Työntekijät saavat tehtaan porttien sisällä Paperiliiton sopimuksen mukaiset edut ja palkan, jotka ovat yleensä esimerkiksi metalli- tai siivousalojen etuja paremmat. Paperiliitto ei halua huonontaa jäsenistönsä etuja eikä vähentää jäsenmääräänsä.

Neuvotteluja on käyty myös 7 000 STTK:laisen toimihenkilön sopimuksesta. Niitäkin ovat hidastaneet työnantajien vaatimukset muun muassa kahden päivän palkattomasta sairauslomasta, vuosilomien pätkimisestä, sijaisuuskorvauksesta, matka-ajan palkasta ja sairaan lapsen hoitoon liittyvä karenssista.

Työnantajat ilmoittivat viime vuonna jäävänsä tupon ulkopuolelle. Metsäteollisuus on korostanut, että ilman merkittäviä tuottavuutta parantavia muutoksia Suomen paperiteollisuus siirtyy ulkomaille. Vaikka paperin kysyntä ja tuotanto ovat kasvaneet, alan kannattavuus on kärsinyt neljän vuoden ajan jatkuneesta hintojen laskusta.

Paperiliitto esitti helmikuussa vuoden pituista työehtosopimusta, jossa palkankorotukset "noudattelisivat tupon linjaa".

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 05.06.2005)

Lue myös:

    Uusimmat