Paperiliitolta pyyhkeitä hallitukselle

Paperiliitto arvostelee kovin sanoin hallituksen työmarkkinalinjaa ja -osaamista. SAK:n valtuuston kokouksessa Kiljavalla puhunut Paperiliiton puheenjohtajan Ilkka Nokelainen sanoi, että hallitus hylkäsi jo alkumetreillään työmarkkinoita vakauttavan kolmikannan. Hallitus saa Paperiliiton pyyhkeet myös Tehyn työtaistelu-uhan hoidosta.

Paperiliiton valtuuston puheenjohtaja Ilkka Nokelainen antaa huutia hallituksen alkutaipaleen asioiden hoidolle. Nokelaisen mukaan hallituksen työmarkkinaosaamisessa on toivomisen varaa.

- Viime viikkojen tapahtumat työmarkkinoilla ovat vahvistaneet sitä kuvaa, jonka kansalaiset saivat jo alkukeväällä porvarihallituksen työmarkkinaosaamisesta. Hallitus hylkäsi jo alkutaipaleellaan kansantaloudellista ja yhteiskunnallista vakautta vahvistavan kolmikantayhteistyön ja oli valmis mieluummin tukemaan Elinkeinoelämän keskusliiton tavoitteita, arvosteli Nokelainen.

- Hallituksen kompurointi on sen jälkeen jatkunut pitkin loppuvuotta. Viimeisen, varsin surullisen näytöksen, hallitus järjesti, kun pakkolaki säädettiin. Myös katteettomien vaalilupausten antaminen ei varmasti nosta poliitikkojen arvovaltaa kansalaisten silmissä, jatkoi Nokelainen.

Paperiliitto perää omistajan vastuusta Stora Ensossa

Paperiliitto on tyytymätön myös hallituksen toimintaan paperitehtaiden alasajossa. Valtiolla on omistajana reilun kolmasosan määräysvalta Stora Ensossa. Stora Enso on ilmoittanut haluavansa lopettaa Kemijärven ja Summan paperitehtaat. Molemmat tehtaat ovat tiettävästi kannattavia ja niihin on tehty lisäksi mittavia investointeja.

Nokelainen ihmetteleekin, miten yhtiö voi ilmoittaa 1200 ihmisen saneerausohjelmasta ilman, että hallitus reagoi siihen millään tavalla.

- Maan hallituksella on edelleen kaikki mahdollisuudet ja myös velvollisuus käyttää omistajaoikeuttaan ja pysäyttää liiketaloudellisestikin käsittämättömät aikeet. Niin Kemijärven kuin Summan tehtaan lopettamisuhka on purettava ja samalla otettava harkinta-aikaa. Tehtaiden jatkomahdollisuuksiin on viime kädessä luettava myös niiden myynti uusille omistajille, katsoo Nokelainen.

"Yt-menettelyä terävöitettävä"

Nokelainen on huolissaan suuntauksesta, jossa kannattavat yritykset irtosanovat väkeä kannattavuuden parantamiseksi. Näin tehdään Nokelaisen mukaan myös paperiteollisuudessa.

- Metsäteollisuudessa käydään tällä hetkellä useilla työpaikoilla ja yrityksissä yt-neuvotteluja. Kaiken lisäksi niitä käydään useimmiten juuri sellaisissa yrityksissä, jotka ovat kyenneet jakamaan osinkoa osakkeen omistajilleen, kuten esimerkiksi Stora Enso on tehnyt. Lähes säännönmukaista on sekin, että nyt meneillään olevat yt-neuvottelut ovat usein jatkoa jo aikaisemmin toteutetuille saneeraustoimille.

Saneeraukset näkyvät työn tuottavuudessa. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisen teollisuuden työn tuottavuus on noussut vuodesta 2000 vuoteen 2006 lähes kymmenen prosenttia. Samalla aikavälillä suomalaisessa paperiteollisuudessa työn tuottavuus on noussut yli 21 prosenttia.

Nokelaisen mukaan yhteistoimintalaki ei ole uudistamisestaan huolimatta ajan tasalla. Nokelainen katsoo, että laki antaa edelleen työnantajalle mahdollisuuden käyttää isäntävaltaa lähes kuulematta työntekijöitä, mikäli niin haluaa.

- Yt-menettelyä on lain hengessä terävöitettävä. Yritysten tulee kantaa yhteiskuntavastuunsa eikä vain olla vaatimassa lisätukia tai verohelpotuksia irtisanomisten ohella. Yrityksille on luotava selkeät pelisäännöt, joiden pohjalta räätälöidään henkilöstölle yritysten kustantamat työllistymis- ja kouluttautumisohjelmat. Tällaiset ohjelmat on oltava olemassa jo ennen mahdollisia kriisejä ja niissä tulee huomioida yrityksen taloudellinen tilanne, sanoi Paperiliiton valtuuston puheenjohtaja Ilkka Nokelainen puheessaan SAK:n valtuuston kokouksessa Kiljavalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat