Paperilakossa ei vielä uutta sovittelua

Valtakunnansovittelija Juhani Salonius ei ole vielä aloittanut virallista sovittelua tiistaina alkaneen paperiteollisuuden lakon lopettamiseksi.

Salonius

Salonius oli viikonlopun aikana yhteydessä työriidan molempien osapuolten pääneuvottelijoihin, mutta sovittelun jatkamisesta ei kerrottu ainakaan julkisuuteen.

Osapuolten keskinäinen yhteydenpito rajoittui työnantajan tietojen mukaan Paperiliitosta tulleeseen yhteen puhelinsoittoon. Työnantajapuolella oudoksuttiin Paperiliiton puheenjohtajan Jarmo Lähteenmäen (sd.) julkisuuteen antamia lausuntoja, että asiassa olisi tapahtunut "pientä lähestymistä".

Lakon alkaessa viime tiistaina arvioitiin, että se saattaa kestää pitkään. Osapuolten näkemyserot jäivät lakkoa edeltäneessä sovittelussa niin kauaksi toisistaan, ettei sovittelijan edes kannattanut yrittää tehdä sovintoesitystä.

Paperiteollisuuden lakon vaikutukset alkavat tuntua laajemmin myös sahoilla. Ensimmäiset sahat suljettiin jo viime viikolla ja lisää tuotannon seisokkeja on tulossa tällä viikolla.

Paperiliitto nostattaa lakkohenkeä huomenna Helsingissä. Liitto on kutsunut kolmisen sataa luottamusmiestä ja muuta työpaikkojen vaikuttajaa "valtakunnalliseen lakkokokoukseen".
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat