Papandreoun kohtalo ratkeaa tänään

Kreikassa pääministeri George Papandreoun kohtalo ratkeaa tänään, kun parlamentti äänestää hänen luottamuksestaan. Äänestys menee tiukoille, sillä pääministerin takana on niukka yhden äänen enemmistö. Jos George Papandreoun hallitus kaatuu, hermostuneisuus kasvaa entisestään markkinoilla ja kriisi uhkaa jälleen paisua koko euroalueella.

Vaatimukset Papandreoun erosta kiihtyivät eilisen illan aikana. Oppositiojohtaja Antonis Samarasin mukaan pääministerin eron lisäksi maahan on saatava ennenaikaiset vaalit.

Kreikka ajautui sisäpoliittiseen kaaokseen, kun Papandreou esitti kansanäänestystä EU:n pelastuspaketista. Hän sai kiistellyllä esityksellään taivutettua opposition paketin taakse, mutta hänen oma uransa on edelleen vaakalaudalla.

Papandreoun seuraajaa arvaillaan jo

Papandreou on neuvotellut oman puolueensa ja opposition kanssa väliaikaishallituksen muodostamisesta. Vastineeksi luottamuslauseelle hän saattaa väistyä syrjään hallituksen johdosta.

Papandreoun seuraajaksi on jo veikattu Lucas Papademosia, joka on Euroopan keskuspankin entinen varapääjohtaja.

Opposition pääpuolue on valmis väliaikaishallituksen muodostamiseen ja ennenaikaisten vaalien järjestämiseen lähiviikkoina. Esityksen mukaan väliaikaishallitus hyväksyisi talouden pelastuspaketin ennen vaalien järjestämistä.

Parlamentin odotetaan äänestävän Papandreoun hallituksen luottamuksesta vasta puoliltaöin.

Yhden lähteen mukaan Papandreou myönsi tehneensä virheen, kun esitti maanantaina kansanäänestystä EU:n pelastuspaketista.

(MTV3 - STT - Reuters)

Katso Johanna Laineen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat