Panttivankidraama päättyi Amsterdamissa

Aseistautunut mies piti useita ihmisiä panttivankinaan pilvenpiirtäjässä Amsterdamissa tänään, kertoo Hollannin poliisi. Vahvistamattomien tietojen mukaan seitsemän tuntia kestänyt tilanne päättyi lopulta miehen ammuttua itseään.

-Heppu tappoi itsensä. Tyttöystäväni soitti minulle ja nyt odottelen häntä täällä, sanoi illalla tapahtumapaikalla ollut Karim el Jallap. Hollannin uutistoimiston ANP:n mukaan mies olisi ampunut itseään, mutta kiidätetty sairaalaan vakavasti loukkaantuneena.

Mies piti panttivankejaan kaupungin itäosassa sijaitsevassa Rembrandt Tower -pilvenpiirtäjässä, jossa on useiden kansainvälisten yhtiöiden toimistoja. Asetta heilutellut mies oli tunkeutunut satojen työntekijöiden kansoittamaan rakennukseen aamupäivällä ja ottanut panttivangikseen useita toimistotyöntekijöitä. Paikalla olleiden mukaan miehellä oli ollut aseenaan rynnäkkökivääri, ja hän oli uhannut väkeä myös pommilla.

Paikallisten viestinten mukaan panttivankeja olisi ollut neljä. Poliisi ei kommentoinut miehen aseistusta tai kertonut panttivankina olleiden lukumäärää. Hollannin yleisradioyhtiö kertoi saaneensa mieheltä viestin, jonka mukaan hän vastusti "laajakuvatelevisioiden myyjien harjoittamaa manipulaatiota", koska nämä syyllistyivät "tyhjänpäiväisyyden luomiseen". Philips-elektroniikkayhtiön päämaja sijaitsi aiemmin Rembrandt Tower -pilvenpiirtäjässä.

(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat