Panttivankidraama Clintonin kampanjatoimistossa

Mies piti panttivankeja yli viisi tuntia mutta antautui lopulta. Clinton ei anna tapahtuman vaikuttaa vaalikampanjaansa.

Poliisi on pidättänyt Hillary Clintonin vaalikampanjatoimistossa panttivankeja ottaneen miehen. Yli viisi tuntia kestänyt panttivankidraama ratkesi ilman väkivaltaa yöllä noin kello puoli kahdelta Suomen aikaa, kun mies antautui poliisille.

Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Hillary Clinton ei ollut paikalla sieppauksen aikana. Hän sanoo olevansa helpottunut siitä, että kaikki vaalitoimistossa työskennelleet selvisivät vahingoittumattomina tapahtuneesta.

Arviolta 40-vuotias mies tunkeutui vaalitoimistoon Rochesterissa New Hampshiren osavaltiossa sanoen, että hänellä oli vyöllään räjähteitä. Poliisi piiritti vaalitoimiston välittömästi. Mies otti panttivangeikseen kolme naista, yhden miehen ja yhden pikkulapsen. Amerikkalaisviestimien mukaan hän vaati saada tavata Hillary Clinton.

Tilanne laukesi kuitenkin kenenkään vahingoittumatta, kun mies päästi panttivankinsa vapaaksi.

Clinton: Ei vaikutusta vaalikampanjaani

Clinton perui suunnitellun puhetilaisuutensa ja matkusti New Hampshireen, missä hän tapasi panttivankeja ja näiden omaisia sekä poliisiviranomaisia.

Clinton sanoo, ettei hän aio antaa pankkivankidraaman vaikuttaa hänen vaalikampanjaansa millään tavalla. Hän kuitenkin korostaa, että kyseessä oli erittäin vaikea tilanne.

Kampanjatoimistoon tunkeutunut mies on kärsinyt mielenterveysongelmista, kertoivat amerikkalaiset lehdet ja tv-asemat.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat