Panttivankeja vapaaksi Filippiineillä

Kolmetoista muslimisissien panttivankia on päässyt vapaaksi Jolon saarella. Vapautuksista kertoi Filippiinien ulkoministeriö.

Vapautuneet kuuluvat kristilliseen lahkolaisryhmään, joka on ollut Abu Sayyaf -ryhmän vankina kolme kuukautta. Ryhmä tuli Abu Sayyafin leiriin vapaaehtoisesti rukoillakseen ja paastotakseen panttivankeina olleiden yli 20 ihmisen puolesta. Alkuperäisestä panttivankiryhmästä kaikki, yhtä filippiiniläistä lukuun ottamatta, ovat päässeet vapaaksi.

Abu Sayyafin ryhmittymien vankeina on edelleen amerikkalainen Jeffrey Schilling sekä kolme malesialaista.

Sissien sanotaan siirtäneen amerikkalaisen panttivankinsa Jolon saarelta läheiselle Sumisipin saarelle. Paikallisen televisioyhtiön mukaan Schilling on nähty saarella sissien kanssa. Yhdysvallat on kieltäytynyt vaihtamasta Schillingiä kolmeen Yhdysvalloissa vankilassa olevaan äärimuslimiin.

Filippiinien armeija aloitti hyökkäyksen Jolon sissejä vastaan syyskuun puolivälissä noin 5 000 sotilaan voimin. Hyökkäyksen alettua kaksi ranskalaista toimittajaa pääsi pakenemaan sissien leiristä omin avuin.

Noin 80 000 ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan Jolossa hyökkäyksen alettua. Hyökkäys on jatkunut pitempään kuin alun perin kaavailtiin. Hyökkäysjoukkoja komentava kenraali Angelo Reyes myönsi, että armeija oli aliarvioinut muslimisissien voiman.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat