Panttivangit vapaaksi Kashmirissa

Intialainen iskujoukko on vapauttanut muslimitaistelijoiden eilen vangeiksi ottamat 12 ihmistä Kashmirissa aamulla.

Pakistanin vastaisella rajalla sijaitsevalla Bandipurin rajaleirillä sattuneessa tapauksessa kuoli neljä ihmistä, kertoivat lähteet Intian rajavartiostossa.
Lähteiden mukaan Delhistä Kashmiriin lennätetty kansalliskaartin joukko vapautti vankeina olleet viisi lasta, neljä naista ja kolme rajavartijaa tunnin kestäneen tulituksen aikana. Kansalliskaartin joukko ampui yhden pakoon juosseen muslimitaistelijan.

-Sen jälkeen räjäytimme talon, missä sieppaajat olivat olleet. Luulemme, että talon raunioissa voi olla useita taistelijoita kuolleina nyt, sanoi rajavartioston lähde.
Muslimiseparatistit tappoivat tiistaina kolme Intian rajavartioston henkilökuntaan kuulunutta henkilöä, joista yksi oli nainen. Tiistaina alkanut panttivankien ottamiseen johtanut isku leirille oli muslimitaistelijoiden ensimmäinen itsemurhaisku sitten vuoden 1989.

Pakistanista saatujen raporttien mukaan Lashkar-i-Toiba-niminen sotilaallinen ryhmittymä on ilmoittanut olevansa vastuussa tiistain iskusta. Isku tapahtui kaksi päivää sen jälkeen kun Pakistanin tukemat muslimitaistelijat alkoivat vetäytyä Intian puoleisesta Kashmirista.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat