Panttivangit armeijan saartorenkaan sisällä

Filippiinien armeija on saanut 21 ulkomaisen panttivangin olinpaikat suunnilleen selville. Asiasta kertoi Filippiinien puolustusministeri Orlando Mercado tänään toimittajille. Panttivangit on ministerin mukaan jaettu viiteen ryhmään. Osa heistä on vain puolen kilometrin päässä ensimmäisestä säilytyspaikastaan. Muslimisissit yrittävät nyt kuljettaa ryhmät armeijan saartorenkaan läpi. Armeija on kuitenkin torjunut kaikki pakoyritykset ja joutunut aseellisiin yhteenottoihin sissien kanssa.

Panttivankeja

Viranomaisten on nyt selvitettävä panttivankien tarkemmat olinpaikat, jotta lääkinnällinen apu voitaisiin ohjata oikeaan paikkaan. Panttivankien joukossa on kaksi suomalaismiestä.

Aiemmin tänään annnettujen vahvistamattomien tietojen mukaan kaksi panttivankia olisi paennut. Miesten kerrottiin paenneen eilen hieman ennen puoltapäivää paikallista aikaa. Heitä etsimään lähteneet sissit joutuivat radion mukaan yhteenottoon hallituksen joukkojen kanssa. Paosta kertoneen radioaseman omistaa sama tv-kanava, joka levitti eilen ilmeisesti perätöntä tietoa kahden panttivangin kuolemasta.

Suomen malesian suurlähettiläs Pertti Majanen ei usko vankien paeneen, sillä sieppaajia on satoja ja armeija on kaukana leiristä. Suurlähettiläs Majanen sanoi, että Filippiinien presidentti on kehottanut sieppaajia saartavaa Filippiinien armeijaa ottamaan rauhallisesti ja vetäytymään.

Filippiinien hallituksen edustaja uhkasi lopettaa neuvottelut

Filippiinien hallituksen pääneuvottelija, entinen kapinallisjohtaja Nur Misuari uhkasi tänään lopettaa neuvottelut panttivankien vapauttamiseksi, jos maan armeija ei lopeta muslimikapinallisten piirittämistä Jolon saarella. Misuari varoitti samalla Jolon muslimimilitanttien olevan paremmin aseistettuja ja vaarallisempia kuin läheisellä Basilanin saarella kuukausia panttivankeja pitäneen ryhmän.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on kertonut Suomen, Saksan ja Ranskan vaativan yhdessä Filippiinejä pidättäytymään toimista, jotka voisivat vaarantaa panttivankien turvallisuuden. Tilanteen rauhanomainen ratkaisu on kuitenkin vaikeaa, sillä kaappajien vaatimuksia ei tiedetä tarkasti.

Ulkoministeriön oikeudellisen osaston päällikkö Holger Rotkirch puolestaan sanoi MTV3:n haastattelussa, että kriisin ratkaisu on Filippiinien viranomaisten käsissä. Kansainväliset edustajat ovat paikalla ainoastaan antamassa neuvotteluapua.

Myös pääministeri Paavo Lipponen on ollut yhteydessä Filippiineille. Tasavallan presidentti Tarja Halonen on puolestaan ilmoittanut voivansa antaa apuaan, mikäli Suomen hallitus sitä toivoo.

Suomalaismiehet voivat kohtalaisesti

Panttivankien joukossa olevat suomalaismiehet ovat ilmoittaneet uutistoimisto Reutersin välittämällä videolla voivansa olosuhteisiin nähden kohtalaisesti. He toivovat, ettei Filippiinien armeija vaarantaisi panttivankien henkeä yrittämällä rynnäkköä sissien asemiin.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat