Pankkiryöstön tutkinta edistynyt - ryöstömateriaalia poliisin hallussa

Helsingin poliisi on "edistynyt hyvin" Helsingin Töölössä sijaitsevan pankkiryöstön selvittelyssä.

MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan poliisi on saanut haltuunsa materiaalia, joka liittyy ryöstöön. Tutkinnanjohtaja Jukka Larkio ei kuitenkaan vielä vahvista MTV3 Uutisille, onko ryöstöstä epäilty mies saatu kiinni. Pankkiryöstäjä sai Nordean konttorista pienehkön summan rahaa uhkaamalla pankkivirkailijaa puukolla.

Larkion mukaan poliisi jatkaa omia tarkastuksiaan sekä kuulustelee tapahtumasta tietäviä ihmisiä.

Poliisin mukaan epäiltyjä tekijöitä on yksi. Epäilty on noin 30-vuotias, 180-190 senttiä pitkä roteva mies. Hän on pukeutunut mustaan hupulliseen takkiin, farkkuihin ja lenkkitossuihin. Lisäksi hänellä oli ryöstön aikana päässään vihreä pipo, kasvojen edessä musta kaulahuivi, kädessään hanskat ja olalla ohut, tumma olkalaukku.

Poliisi aikoo selvittää myös myöhemmin, onko epäilty pankkiryöstäjä sama henkilö, joka ryösti aseella Nordean pankkikonttorin Pohjois-Haagassa huhtikuun 10. päivänä. Tuolloin ryöstösaalis oli yli 10 000 euroa.

Helsingin Töölössä sijaitseva Nordean pankkikonttori ryöstettiin tänään iltapäivällä. Poliisi sai hälytyksen konttorista kello 14:n jälkeen. Ryöstäjä pakeni Museokadulta polkupyörällä Hietaniemen uimarannan suuntaan.

Poliisi toivoo yleisövihjeitä ryöstäjästä numeroon 040-5535454.

Lue myös:

    Uusimmat