Pankkipäivästä tulikin rauhallinen

Vuosituhannen ensimmäisestä pankkipäivästä tuli odotettua rauhallisempi - konttoreissa oli jopa rauhallisempaa kuin uuden vuoden ensimmäisenä pankkipäivänä yleensä. Myös koneet ja yhteydet toimivat normaalisti. Pankeissa uskotaan ihmisten ennakoineen ruuhkat ja hoitaneen raha-asioitaan varastoon jo vanhan vuoden puolella. Pahin on ohi, mutta jälkiruuhkia odotellaan vielä.

Pankki


Suomalaispankeilla ei ollut tänään teknisiä eikä muitakaan vuosituhannen vaihtumiseen liittyviä ongelmia. Tosin vasta ensi yö näyttää kuinka hyvin pankkijärjestelmä toimii uudessa tilanteessa, jossa koneiden kellot näyttävät 2000:tta.

Päivästä pankkilaiset ennustavat vilkasta, sillä tänään hoidetaan myös viime perjantain asioita. Perjantainahan pankit olivat kiinni.

-Paraikaa meillä on verkkopankissa ennätysmäärä asiakkaita, vuoden 2000 koordinaattori Olavi Luukkonen Leoniasta sanoo.

Jo viikonloppu sujui Merita-Nordbankenin johtajan Kalevi Kontisen mukaan sangen myönteisesti: koneet siirtyivät kitkatta vuodenvaihteen yli ja pankkiautomaatit sekä verkkopankit toimivat.

Luukkosen mukaan myös pankkien väliset asiat samoin kuin kansainvälinen maksujärjestelmä toimivat normaalisti. Ainoa uusi asia on, miten kokonainen pankkipäivä sujuu. Varsinkin nyt, kun päivästä povataan ennätysvilkasta.

Hyvin näyttää tietokoneiden uusi vuosituhat alkaneen muillakin aloilla, esimerkiksi kaupassa, julkisessa hallinnossa ja teollisuudessa. Ainakaan raportteja koonneen TietoEnatorin tietoon ei ole tullut isoja häiriöitä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat