Pankkilainojen korot nousussa

Asiantuntijan mukaan taloustaantuman selkä on vihdoin taittunut. Pankkilainojen korkojen arvioidaan nousevan koko loppuvuoden, ja myös inflaatio on lähtenyt kasvuun.

Historiallisen halvan lainarahan aika onkin nyt ohi.

- Koroissa on tietysti nousupaineita. Meillä on ollut pitkään historiallisen alhainen korkotaso, ja se on heinäkuun helteillä vähän huomaamattakin hiipunut ylöspäin. Suunta on aika rauhallista mutta ylöspäin mennään. Tähän pitää asuntovelallisen varautua, sanoo Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha.

Euribor-korot ovat olleet selvässä nousussa koko heinäkuun ajan: asuntolainojen yleisin viitekorko, vuoden euribor, on nyt 1,47 prosenttia. Pankeilla on myös paineita nostaa perimiään marginaalikorkoja.

- Nyt olemme yhden prosentin marginaalissa. Jos se menee vaikkapa prosentin toiselle puolelle, niin sillä ei ole kovin suurta merkitystä. Paineet marginaaleihin tulevat maailman finanssimarkkinoilta ja uusista säännöstelyasioista. Ne ovat Suomen kannalta harmittavia, koska meidän pankeissamme ei ole mitään ongelmia.

Talouden elpymisestä kertovat myös barometrit, joiden mukaan kuluttajat uskovat entistä enemmän omaan talouteensa. Asiantuntijat uskovat, että nousukausi jatkuu pitkään maltillisella vauhdilla.

- Kyllä lamaa on jo nähty, joten nyt mielellään näkisi nousua. Sen ei tarvitse olla kovin nopeaa, ja sellaistahan kasvuahan on ihan selkeästi nyt näköpiirissä.

Katso Anne Forssènin juttu

Lue myös:

    Uusimmat