Pankkien tukilakko saattaa näkyä rahaliikenteessä

Toimihenkilöunioni (TU) on päättänyt tukea ammattiliitto Suoran pankkialan lakkoa.

Suoran työtaistelu pankkialalla alkoi tänään. TU:n hallituksen päättämänä tukitoimenpiteenä liiton ict-alan jäsenet eivät tee Suoran lakon aikana, eli tästä päivästä ylihuomiseen saakka, sellaisia tietoliikenteen vianmääritys- ja korjaustöitä, jotka kohdistuvat Finanssialan Keskusliiton jäsenyrityksiin.

Toimihenkilöunioni ilmoittaa, että poikkeuksen tähän tekevät ns. suojelutyövelvoitteet, jotka hoidetaan.

Toimihenkilöunionin palvelusektorin johtaja Tuovi Orpana kertoo, että myötätuntolakon seuraukset voivat näkyä esimerkiksi pankkiautomaattien toimimattomuutena. Tämä johtuu siitä, että pankit ovat ulkoistaneet tietohallintotoimintojaan yrityksille, joissa työskentelee TU:n jäseniä. Orpanan mukaan ainakin Elisalla ja TeliaSoneralla työskentelee tällaisia tietoliikenteen toimihenkilöitä.

Mikäli esimerkiksi raha-automaatti menee pankkilakon aikana epäkuntoon, ei korvaava korjaaja välttämättä saada.

TU:n Orpana korostaa, että Toimihenkilöunionin ict-alan jäsenten tukilakossa on kyse puhtaasta "myötätuntotoimesta".

Katso Hannu Alstan raportti Oulusta

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat