Panimot harkitsevat muovisia olutpulloja

Kuluttajat saattavat vuodenvaihteen jälkeen päästä juomaan olutta muovipulloista. Asiaa harkitaan parhaillaan panimoissa.

Muovisia olutpulloja harkitaan

Sanomalehti Kalevan mukaan Sinebrychoff selvittää oluen myymistä muovipulloissa parhaillaan kuluttajatestein. Yhtiön myyntijohtaja Pekka Tiainen sanoo, että asiasta ei kuitenkaan ole vielä päätetty.

Myös muissa panimoalan yhtiöissä asiaa on pohdittu. Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä tosin tyrmää muovipullot, mutta myöntää markkinoiden säätelevän kysyntää.

Juomapakkausvero poistuu vuodenvaihteessa, ja Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Timo Jaatinen uskoo veron poistumisen lisäävän tuotekirjoa markkinoilla. Samalla kertakäyttöpullot muuttuvat pantillisiksi.

Muovipulloihin pakattua olutta myydään joissakin Euroopan maissa. Panimo- ja virvoitusjuomaliiton mukaan muovipullo-oluet ovat kuitenkin tähän asti olleet halpatuotteita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat