Pandakaksikko hurmasi Taiwanin

Kiinan Taiwanille lahjoittamat pandat ovat ihastuttaneet tänään eläintarhassa vierailleita taiwanilaisia. Ensimmäistä kertaa yleisölle näyttäytynyt pandakaksikko mutusteli bambua ja omenoita, kieri pölkkyjen päällä ja kinasteli keskenään.

Kiina toimitti pandat Taipeihin joulukuussa lämmitelläkseen maiden pitkään kireinä pysyneitä välejä. Kiina nimesi karhut Tuan Tuaniksi ja Yan Yaniksi, mitkä yhdessä tarkoittavat yhdistymistä.

Eläintarhassa vieraili tuhansia ihmisiä, joista suuri osa kuitenkin pettyi nähtyään eläimistä vain vilauksen.

- Koko ajan vain käskettiin siirtymään eteenpäin ja kävelemään. Lopulta juoksin toiseen kerrokseen, jotta olisin nähnyt pandoja pidempään, kertoo rouva Chang, joka oli tarhassa yhdessä tyttärensä kanssa.

Yleisöryntäys oli mieluinen myös pandatuotteita notkuvien kojujen omistajille. Myynnissä oli kaikkea ilmapalloista leluihin ja laukkuihin.

(MTV3-AP)

Lue myös:

    Uusimmat