Panamalaisalus päästi öljyä Helsingin edustalla

Länsi-Suomen merivartiosto on aloittanut alusjätelain mukaisen hallinnollisen öljypäästömaksututkinnan asiassa. Mahdollisen maksun suuruus on tuhansia euroja.

Rajavartiolaitoksen valvontalennolla ollut helikopteri havaitsi viikonvaihteessa verekseltään öljyä päästävän ulkomaalaisen kauppa-aluksen Helsingin Kasuunin eteläpuolella Suomen aluemerellä. Alustava arvio päästön määrästä liikkuu 100 litrasta 300-500 litraan.

Harvoin sattuva tuore havainto tehtiin lauantaina puoliltapäivin. Öljyvanan nähtyään helikopteri kierteli pari kertaa laivan yläpuolella, siirtyi sitten sen perän taakse ja laski vinssillään mereen näytteenottoliinan. Toisen näytteen öljyvanasta tuli ottamaan vielä merivartioston partiovene.

- Panaman lipun alla purjehtiva alus oli tapahtuma-aikaan nkkurissa. Kyseessä on keskisuuri konttilaiva, jonka paino on 21 000 tonnia. Laiva oli matkalla Helsinkiin, jonne se tulee keskiviikkona, kertoo kapteeniluutnantti Kai Laakso Länsi-Suomen merivartiostosta.

Laakson mukaan laivan kapteeni oli vastannut öljytiedusteluihin, ettei hän tiedä asiasta. Laakso ei tässä vaiheessa halua kertoa laivan nimeä tai varustamoa.

- Laivan miehistö on monikansallista, ja varustamo ei ole suomalainen, hän lisää. Poliisi tulee satamassa laivaan kuulustelemaan miehistöä.

Länsi-Suomen merivartiosto on aloittanut alusjätelain mukaisen hallinnollisen öljypäästömaksututkinnan asiassa. Mahdollisen maksun suuruus on tuhansia euroja. Myös Turun kihlakunnan poliisilaitos on aloittanut päästöstä esitutkinnan. Tarvittaessa se saa virka-apua Helsingin poliisilta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat