Mainos

Palveluseteleillä lisää vaihtoehtoja

Vuoden alusta käyttöön otettujen palvelusetelien odotetaan parantavan esimerkiksi kotihoidon asiakkaiden valinnanvaraa. Setelien avulla asiakas voi valita yksityisen palveluntuottajan kunnan sijaan.

-

Kunta myöntää palvelusetelit sosiaalisin perustein, kuten tähänkin asti on toimittu maksusitoumusten kanssa. Palvelusetelin tyyppisiä ratkaisuja on kokeiltu etenkin suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa lasten päivähoidossa ja omaishoidon lomituspalveluissa. Kotipalvelujen kuten siivouksen lisäksi seteleitä voi käyttää esimerkiksi kotisairaanhoidossa.

Asiakas voi halutessaan ostaa tarvitsemansa palvelun kunnan sijasta yksityiseltä palveluntuottajalta. Kunta osallistuu kuluihin päättämällään summalla. Kilpailuttamisen odotetaan koituvan maksumiesten eli kunnan ja yksittäisen asiakkaan parhaaksi.

Säännöllisesti käytettävästä palvelusta kunnan osuus on noin 5-20 euroa kerralta, lopun maksaa asiakas.

Tilapäisen palvelun osalta kunnan osuus määritellään "kohtalaiseksi". Turussa valtuusto on jo tehnyt periaatepäätöksen seteleiden käyttöönotosta, mutta yksityiskohtia hiotaan vielä. Kaikkia palveluja ei voida sälyttää yksityisille palveluntuottajille.

- Kokonaan ulkoistamista ei voi tehdä, jotain voidaan ulkoistaa, esim. vanhusten siivouspalvelut tai omaishoitajien lyhyen ajan hoitopalvelut. Palvelut, joita olemme suunnitelleet käyttöön otettaviksi, eivät ole sellaisia, jotka voitaisiin jättää hoitamatta, vaan kyse on palvelun parantamisesta, sanoo sosiaalijohtaja Maija Kyttä.

Palveluseteleillä halutaan siis antaa asiakkaalle vaihtoehtoja. Kääntöpuolena on se, että asiakkaan on otettava aiempaa enemmän vastuuta oman palvelukokonaisuutensa luomisesta.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 07.01.2004).

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.