Palveluala pelkää jo työvoimapulaa

Palvelusektorin työllisyysnäkymät ovat nyt paremmat kuin vuosiin. Palveluiden piiriin on tänä vuonna syntymässä kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Toisaalta pula ammattitaitoisesta työvoimasta pahenee.

Palvelualoilla oli tänään kertoa sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyviin epäilmättä kuuluu se, että lähes puolet palveluyrityksistä aikoo lisätä työvoimaansa. Henkilöstöään lisäävien osuus yrityksistä on tänä vuonna ensimmäistä kertaa vuosiin suurempi kuin niiden yritysten osuus, joissa väkeä vähennetään. Lisää tekijöitä hamutaan etenkin atk-alalle mutta myös myös kiinteistö- ja terveyspalveluihin sekä huolintaliikkeisiin.

Huono uutinen on sitten se, että pula ammattitaitoisesta työvoimasta pahenee. ATK-alalla se oli tuttu ilmiö jo viime vuonna, mutta ammattiväestä on nyt vajausta myös kiinteistö- ja siivousyrityksissä sekä majoitus- ja ravitsemuspuolella. Pula on palvelutyönantajien mukaan tullut jossain määrin yllättäen maassa, jossa kuitenkin työttömyysaste pyörii 12-13 prosentissa.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat