Paluuliikenteen kumma keli: Ensin täysin puhdas tie, kääntyessä umpeen kasautunut

Joulun paluuruuhka on alkanut hellittää maanteillä.

Tapaninpäivän paluuliikennettä on hankaloittanut runsas lumentulo, mutta liikenne on poliisin mukaan sujunut olosuhteet huomioon ottaen oikein hyvin.

- Lähinnä muutamia peltikolareita on sattunut ja lisäksi muutama ulosajo. Kelin huomioon ottaen niitä olisi voinut olla satamäärin, arvioi liikkuvan poliisin komisario Ilkka Kantola.

Vakavin kolari sattui Pohjois-Pohjanmaalla, jossa pakettiauton ja henkilöauton törmäyksessä kuoli kaksi henkilöä. Muita isompia kolareita ei poliisin tietoon iltapäivän aikana ollut tullut.

Tapaninpäivän liikenteen teki erikoiseksi se, että ajokeli vaihteli päivän aikana laidasta laitaan.

- Moottoriteillä oli jopa paljaat kaistat suurimman osan päivästä, mutta sitten kun kääntyi ramppiin, niin lumi oli saattanut tuiskuttaa sen umpeen. Myös sivutiet saattoivat olla kokonaan umpeen kasautuneita, mikä tuli autoilijoille yllätyksenä.

Välillä autoilijat joutuivatkin ajamaan vastaantulevien kaistalla, kun oma kaista oli ummessa.

Pahin lumipyry helpottaa etelässä yön aikana. Kantola kehottaa kuitenkin myös huomenna tienpäälle lähteviä varaamaan paluumatkalle aikaa ja malttia.

- Turha kiire pois. Matkaan kannattaa varat myös lämpimät vaatteet siltä varalta, jos matka keskeytyy jonkun ongelman takia.

Lue myös:

    Uusimmat