Palomiehille uusi puheenjohtaja

Suomen palomiesliitto, Spal, on kaikessa hiljaisuudessa saanut uuden puheenjohtajan. Liittoa johtaa vastedes Espoon palolaitoksessa paloesimiehenä toimiva vihtiläinen Jarmo Soljasalo, 39. Spal tiedotti valinnasta tiistaina liiton uuden hallituksen ensimmäisen kokouksen jälkeen. Asian tekee hieman erikoiseksi se, että valinnat tehtiin jo viisi viikkoa sitten Kouvolassa pidetyssä liittokokouksessa. Yleensä Spal on ollut ahkera tiedotuksessa.

Myöhäistä tiedottamista perusteltiin sillä, että puheenjohtajalle haluttiin "luonnollinen siirtymäaika". Edellinen puheenjohtaja Kalevi Jokinen ei ollut enää ehdolla liiton hallituksen. Tuoreimman pitkän palomieslakon aikanakaan häntä ei juuri näkynyt julkisuudessa. Liiton äänitorvena oli ainakin lakon alkupuolella kattojärjestö Setelin puheenjohtaja Heikki Santala. Edellisen lakon aikana Jokinen oli varsin näkyvä.

Liiton tiedotteen mukaan Soljasalo aloitti kohta viisivuotisen liiton luotsaamisen "säyseämmille vesille". Häntä luonnehditaan maltilliseksi. Liiton painopistealueita ovat tiedotteen mukaan tiedotustoiminta, koulutus ja järjestöjen välinen yhteistyö. Palomiesliiton hallituksen kokouksessa otettiin kantaa viime aikoina esitettyihin arvioihin pelastusalan tulevaisuudesta. Kokouksessa ihmeteltiin, mitkä ovat niitä tavallisia talopaloja, joiden sammuttamiseen riittävät vapaaehtoiset palokunnat.

-Onko yhteiskunta tekemässä ihmiset eriarvoiseen asemaan turvallisuuden kustannuksella, kysyi Soljasalo. Hän korosti, että palolaissa palokunnan tehtävänä on sammuttaa tulipalot ja hoitaa muut pelastustehtävät arvioimatta, onko kyseessä "tavallinen" vai erikoistehtävä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat